”Äh sori mä en pääse paikalle, koska lennot on jo niin kalliit”

Ensi kerralla voisin ehkä kirjoittaa jostain positiivisesta ulkomailla ja juuri Saksassa asumiseen liittyen, mutta tänään kerron siitä, miltä tuntuu missata tapahtumia, juhlia, merkkipäiviä ja perinteitä yksi toisensa perään ihan vaan siksi, että ne tapahtuvat yli kahdentuhannen kilometrin päässä.

Oman mummin epäviralliset 85-synttärit, parhaan kaverin valmistujaiset, opiskelukaverin huikeat KTM-pippalot, isänpäivä, äitienpäivä, siskon synttärit, juhannus, festarit joihin kaikki menevät, ainejärjestön viiskymppiset, isot suunnistuskisat, jo etukäteen eeppiseksi tiedetyt tuparit. Nämä kaikki ja paljon muuta olen viimeisen vuoden aikana missannut, omaa syytäni vaikkakin tahtomattani.

Näihin serkun ylppäreihin onneksi pääsin ja Balin rusketus takas epäreilut kuvat, sori Lotta :*

En ole koskaan sen pahemmin kärsinyt fomosta (fear of missing out/pelko siitä että jää jostakin paitsi). Uskoisin sen kumpuavan urheilutaustastani, sillä tärkeiden kisojen päivämäärää ei voi itse päättää. Meidän perheessä kisat ovat menneet automaattisesti etusijalle omien ylppäreiden ja sukulaisten pyöreiden synttäreiden eteen – kavereiden pippaloita on tähän turha edes rinnastaa. Olen siis varsin tottunut siihen, että sillä välin kun muut pitävät kivaa jossain, pidän minä omaa kivaani kisoissa. Meidän suvussa se on aina ymmärretty tai ainakaan kukaan ei ole näkyvästi loukkaantunut ja kaveritkin ovat onneksi kasvaneet mukana ymmärtämään noita urheilujuttuja.

Kirvesmiehen suvun laatuaikaa Suomi-visiiteillä: melontaa tihkusateessa

Vaikka en kärsi fomosta, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mua toisinaan harmittaisi jäädä pois erinäisistä jutuista. Muistan, että joskus nuorempana valintojen teon hetkinä vähän harmitti (se onkin varmaan syy siihen miksi musta ei tullut huippu-urheilijaa, mikä onkin kokonaan toinen tarina), kuten silloin kun kaverit rellestivät vanhojen risteilyllä ja itse valmistauduin nuorten SM-hiihtoihin. Kaikki nuo harmitukset unohtuivat kuitenkin hetkessä enkä todellakaan harmittele noita valintoja vaan sen sijaan väitän, että olen saanut paljon arvokkaampia – ainakin kirkkaampia – muistoja urheilutapahtumista kuin olisin saanut muualta.

Nykyään syy tapahtumien missaamiseen on enää harvemmin urheilu ja useammin Suomi-Saksa välimatka. Fomo on pysynyt poissa, mutta harmitus säilynyt. Siinä missä nuorempana harmitus oli itsekästä harmia siitä, etten päässyt pitämään hauskaa, on harmitukseni nykyään enemmän sekoitus huonoa omaatuntoa, pelkoa epäkohteliaan kuvan antamisesta ja puhdasta ikävää. Tuparit, vuosijuhlat ja festarit tuntuvat epäoleellisilta, mutta järjestäjälleen tärkeät juhlat kuten synttärit ja valmistujaiset aiheuttavat omantunnon tuskia, ikävää ja paikoin riipivääkin harmia.

Tällaiset fiilikset kai kuuluvat ulkomailla asumiseen, joka silti ainakin tässä vaiheessa tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Viime aikoina asia on kuitenkin painanut mieltä, joten loin itselleni filosofian tällaisten tilanteiden selvittämiseen, sillä jatkuva asian pallottelu on melko kuluttavaa. Filosofia kuuluu näin: koska en aika- ja raharesurssieni puolesta ikinä voi olla yhtä aikaa kahdessa maassa tärkeiden ihmisten luona heidän tärkeimpinä päivinään eläen vielä omaakin normaalia elämää siinä sivussa eteenpäin, on vain yksinkertaisesti nautittava niistä hetkistä joita meillä on yhdessä. Nuo kohtaamiset ja hetket osuvat harvoin merkkipäiviin, mutta ovat omasta mielestäni silti yhtä arvokkaita. Joskus voi mielestäni olla jopa arvokkaampaa olla oikeasti läsnä hetkessä, antaa aikaa ja nauttia harvinaisesta ajasta yhdessä kuin vain kiitää paikasta ja juhlista toiseen ja puhua sukulaisille ja ystäville sanomatta oikeastaan mitään. Aion siis jatkossakin jatkaa menneille ja tuleville juhlille kippistelyä Suomi-visiiteilläni ja nauttia noista hetkistä niiden tullessa täysillä. Samoin meidän kodin ovet ovat aina auki vieraille, jotka haluavat tulla skoolailemaan kaljatuopeilla niille menneille ja tuleville juhlille.

Matkustusinnokasta perhettä voi onneksi tavata maailmallakin kuten tässä Italiassa.

Eli ei fomoa ja uskon, että uudella filosofialla saan harmituksenikin kuriin, mutta en mä silti kaikkia juhlia halua missata, joten laittakaa kutsu jatkossakin tulemaan ;–) Seuraavaksi päästään viettämään Suomessa vappua ja kesävisiitillehän voisi mummoloiden ja Jukolan lisäksi osua muitakin tärkeitä päivämääriä. Mun on myös hankittava oikea duuni tän harjoittelun pian loppuessa, jotta olen tulevaisuudessa varoissani osallistumaan yhä useampiin juhliin. Kohta rysähtää loput valmistujaiset ja joko sitten pian kihlajaisia, häitä, ristiäisiä ja lisää synttäreitä….??!

Mainokset

Hämmentää Saksassa part 1

Viimeisestä kirjoituksestani on kulunut hävettävän pitkä aika. Silloin olin juuri aloittanut harjoitteluni täällä Frankfurtissa paikallisessa mainostoimistossa ja koitin kursia graduani kokoon. Nyt kuluneet neljä kuukautta olen sitte suorittanut harjoitteluani ja kursinut, parsinut, purkanut, leikannut ja taas kursinut graduani edelleen kokoon, kunnes eilen lähetin sen viimeisiä kommentteja varten proffalleni (JEEE!!!). Viimeisen neljän kuukauden aikana olen myös oppinut aimo annoksen elämästä Saksassa ja vuoroin tarkastellut sitä hämmenyksellä, vuoroin ärsytyksellä ja vuoroin ollut ihan in lööv. Ennen kuin musta tulee liian saksalainen ja unohdan näistä kolmesta tunteesta tuon hämmennyksen, niin täältä pesee. Kaikki hämmennyksen aiheet eivät muistuneet mieleen eli to be continued.

Kaupassa hämmentää

Esimerkiksi ruokakaupassa Pennyssä ei voi maksaa normaalilla luotto- eikä pankkikortilla. Eikä voi useissa ravintoloissakaan. Käsittämättömäntä.

Kaikki – siis kaikki – kaupat ovat sunnuntaisin kiinni.

Kaupassa ei ole juustohöylällä leikattavaa järkevällä rasvaprosentilla varustettua juustoa. Onneksi kaveri tulee tänään kylään ja lupasi tuoda Oltermannia!

Elin ystävänpäivään saakka siinä uskossa, että mistään kaupasta ei saa irtokarkkeja, kunnes Max (valitettavasti?) yllätti mut karkkipussilla. Niitä saa kuitenkin vaan muutamasta erikoimestasta eikä metrien pituista candykingiä suinkaan oo joka kaupan seinällä.

Saunassa hämmentää

Saunassa pitää olla aina ilman uimapukua eli siis käytännössä alasti, oli kyseessä sitten sekasauna tai ei.

Yleisissä saunoissa on kerra tunnissa saunotustuokioita, joissa saunottaja heittää kiukaalle hajustettua vettä ja huitoo sitten ilmaa pyyhkeellä.

Liikenteessä hämmentää

Rekat eivät saa ajaa lauantaisin ja sunnuntaisin. Sika hyvä.

Motarilla pitää pysyä aina kaikista oikeanpuoleisimmalla vapaalla kaistalla tai voi saada sakot. Sika hyvä.

Säässä hämmentää

Tai oikeastaan ärsyttää se, että koko ajan on vuorotellen kevät tai syksy, mutta lunta ei ole.

Urheillessa hämmentää

Yhdessäkään puistossa Frankfurtin keskustassa, saati ulkopuolella, ei ole katuvaloja. Niinpä minä ja muut hullut juoksemme pimeässä puistossa pilverpiirtäjien luomassa loisteessa.

Salillani ohjaajat puuttuvat tosi hanakasti väärin tehtyihin liikkeisiin. Se on sinänsä hyvä, mutta kun koitat inspiroida itsellesi tasatahdin korvaajaa joka näyttää tietenkin kummalta ja väärältä, saa ohjaajille kertoa jo hermostuttavan monesti että tiedän mitä teen, vaikka sä et ehkä langlaufia lajina edes tiedä.

Salilla pitää olla hikipyyhe mukana ja laitteet ja matot suojata aina sillä. Ilman pyyhettä ei asiaa treeniin.

Yleisesti hämmentää

Ainakin Frankfurtissa kaikilla on kerran vuodessa, esimerkiksi muuttaessa, mahdollisuus kantaa kadun varteen kaikki tavarat joista haluaa eroon ja kierrätyskaverit tulevat ne sitte ilmaiseksi muutamassa päivässä hakemaan. Näyttää välillä villiltä.

Jos nettishoppaat jotain kotiinkuljetuksella ja et satu olemaan kotona kuljetushetkellä, paketti jätetään naapureillesi, joita saat sitten jäljittää sen noutamiseksi. Löysinpä kerran myös muutaman sadan euron takkini paketissa rappukäytävästä odottamasta. Hämmennyksistä huolimatta kotiinkuljetus sujuu paljon Suomea sujuvammin.

Ei ole astioidenkuivauskaappia niin kuin ei kai missään muualla kuin Suomessa. Mutta pitäisi olla! Pitäisikö itse ryhtyä tuomaan sitä maailmalle?

Kukaan muu töissä ei katso salaa olympilaisia ja muutama työkaverini ei edes tiennyt mitä on biathlon. Mitä ihmettä?

Tytti Kirvesmies voi olla valtavan vaikea sanoa.

Unelmaduunista haaveilua

Aloitin maanantaina harjoittelun frankfurtilaisessa markkinointitoimistossa. Ensimmäiset päivät ovat seurailleet aiemmista duuneistani tuttua aloitusta: tuntuu että työpaikan kiireessä on ennemmin tiellä kuin hyödyksi, eikä ihan joka tunti kehtaa lapsellisen helpot leikkaa-liimaa -tehtävät suoritettuaan kysyä että entä mitä nyt ja entäs nyt? Ainakin aina ennen tehtävät ovat kuitenkin pikku hiljaa vaikeutuneet ja alun ei kyllä mitään hajua mitä täällä edes tehdään -fiilis kaikkoaa muutamassa viikossa. Vaikka kärsimätön olenkin, koitan olla valittamatta ja ymmärtää, ettei tässä kolmen päivän jälkeen voi ehkä suuria vastuita kantaakaan, ainakaan kun kielikin on itselleni haastava saksa. Tylsyyden potemisen sijaan pohdiskelin tänään leikkaa-liimaa -tehtävien ohessa millainen olisi mun unelmaduuni.

Joustavat työajat

Aivan ehdottomasti joustavat työajat eikä missään nimessä kellokorttia. Omalla alallani en oikeastaan ymmärrä kiinteitä työaikoja. Itselleni sopisi ainakin paremmin paiskia vaikka 12 tunnin päiviä silloin kun hommia riittää ja hiljaisina päivinä pitää lomaa. Uskoisin sen olevan myös kaikinpuolin motivoivampaa.

IMG_9807

Etätyömahdollisuus

Aivan ehdottomasti on oltava OK ainakin silloin tällöin tehdä töitä etänä. Kotona tai kahvilassa saattaa olla joskus monta kertaa tehokkaampi kuin työpaikan melskeessä.

Hyvä työyhteisö

On super tärkeää, että töissä on kivaa ja siihenhän vaikuttavat tietenkin työkaverit.

Itseä oikeasti kiinnostava toimiala

Haluan tehdä jotain mistä sytyn, jotain mistä tykkään, jotain jonka takana seison.

IMG_0108

Vaihtelevuus

Mietin nuorempana, että voisin opiskella kaksi aivan erilaista ammattia ja hoidella niitä vuoropäivinä. Voinen kuitenkin pysyä yhdessä duunissa, mutta haluan sen olevan vaihtelevaa!

Siitä saa tarpeeksi rahaa elämiseen

Haaveena ei ole ollenkaan rikastua eikä ainakaan todellakaan ostaa hienoa autoa. Kiva olisi kuitenkin jos olisi rahaa matkustella ja harrastella.

Kansainvälisyys

Ei tätä varmaan edes tarvitse erikseen mainita. Olisiko vähän hienoa, jos pääsisin joskus hyödyntämään kaikkia neljää kieltäni – saksaa, ruotsia, englantia ja suomea – töissä !!

Haastavuus

Sytyn ja motivoidun parhaiten haasteista, isoistakin sellaisista. Niitä pitää riittää, jotta mielenkiinto säilyy.

IMG_3449

Vastuunkanto

Puhutaan, että isonkin yrityksen jokaisella työntekijällä pitäisi olla yrittäjähenkeä. Jos tämä unelmaduunini löytyy joskus jostain yrityksestä, tuon sinne taitojeni lisäksi mukanani aivan varmasti sinnikkyyttä ja sitoutuneisuutta ja vastapalveluksena haluan, että minulle annetaan vastuuta ja että työhöni luotetaan.

Mitä luulet, löydänköhän joskus tällaisen duunin vai pitääkö perustaa oma yritys? Yhtä kaikki, toivon että voin joskus sanoa olevani unelmaduunissa!

*Kuvat ovat erinäisiltä juoksulenkeiltä ja viittaavat siihen miksi olen hyvä työntekijä: https://tyttikirvesmies.com/2016/02/25/tyonantaja-9-syyta-rekryta-urheilija/

Kun minä eka kertaa maailmalle (=Tampereelle) lähdin

Viisi vuotta sitten muutin ensimmäistä kertaa pois vanhemmiltani kutkuttava jännitys rinnassani. Kaiken tutun ja turvallisen jättäminen vähän pelotti, mutta toisaalta uudet opinnot, uusi kaupunki ja uusi erityinen vapaus kutsuivat kovasti. Kaikki sujui hyvin, mutta nämä viisi vinkkiä olisivat helpottaneet uutta itsenäistä arkeani entisestään.

Muista ostaa vessapaperia

Vasta kun vessapaperi ensimmäistä kertaa loppui, tajusin ihan oikeasti asuvani yksin. Ei ollut tullut mieleenkään, että tällaisen hyödykkeen kulumista pitäisi seurailla ja sitä muistaa aika ajoin ostaa.

Älä hamstraa

Pienen yksiösi vaatekaappiin ei mahdu loputtomasti treenivaatteita ja lenkkareita eivätkä keittiön kaapit vedä älytöntä määrää erilaisia pastoja, jauhoja, leseitä, hiutaleita, siemeniä, pähkinöitä, purkkeja ja purnukoita. Et voi aina ostaa kinkkua, juustoa ja leipää ja syödä sittenkin puuroa joka aamu, koska ne leiväthän pilaantuvat. Idea ei ole hamstrata itsellesi kaikkea mitä vanhemmillasikin aina on, vaan oppia pärjäämään eri eväin, ja matkustaa tarpeen tullen ruokalomalle kotikotiisi.

Et tarvitse kahtatoista teemukia, kuusi viinilasia kylläkin

Perinteiseen malliin toivoin ylppärilahjakseni erilaisia astioita. Sain lahjaksi paljon todella hyödyllisiä lahjoja, joilta ja joilla vielä tänä päivänäkin nautin ateriani. Ja sitten sain toivomani 12 teemukia. Näin jälkikäteen olen huomannut, että olisi kannattanut toivoa muutamaa viinilasiakin.

FullSizeRender 3

Tarvitset television

Ajattelin, että en tarvitse televisiota, sillä lähes kaikenhan näkee läppäriltä. Kahden viikon yksin asumisen jälkeen ahdistuin siihen, kuinka hiljaista asunnossani aina oli. Kotikodin hälinästä pieneen hiljaiseen yksiöön siirtymisessä on iso kontrasti ja niinpä kontrastia pienentämään hankin taustamelua tuovan television, joka piti minulle aamuisin ja iltaisin seuraa. Ehkä surullista, mutta totista totta.

Ystävien hankkimiseen kannattaa panostaa

Onneksi seuraa ei tuonut pelkästään televisio, vaan tutustuin opiskeluiden kautta myös loistotyyppeihin, jotka ovat sittemmin tuoneet kälätystä ja naurua moniin arki-iltoihin ja viikonloppuihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vaikka ekojen viikkojen bileet ja häppeningit osuivatkin hankalasti päällekkäin suunnistuksen SM-kilpailuiden kanssa, olen iloinen, että menin tapahtumiin vähintäänkin piipahtamaan. Ekoina tunteina tutustutaan ja niistä vikoistahan ei kukaan mitään enää muistakaan. Tampere on täynnä ihania suunnistusystäviä, joiden kanssa voi treenaamisen lisäksi tehdä vaikka mitä, mutta erityisesti loukkaantumisten hetkinä tosi tärkeitä ovat olleet nuo tavistoverit.

Mitähän ne muut nyt ajattelee?

Toistelen usein kavereilleni, että ei sillä ole niin väliä mitä ne muut (tuttavat, sukulaiset, tulevaisuuden potentiaaliset työnantajat) meidän valinnoista ajattelevat; kunhan ollaan itse onnellisia ja omiin valintoihimme tyytyväisiä. Itse ”valitsin” tänä kesänä suunnistuksettoman ja työttömän kesän Frankfurtissa, enkä ole katunut valintojani hetkeäkään. Silti olen kesän aikana useammankin kerran ajatellut, että mitähännemuutnytajattelee. Miksi näin?

Perimmäinen vastaus miksi-kysymykseen liittyy tietenkin omiin odotuksiin itsestäni. Ne odotukset olen oppinut kotoa kasvatuksen kautta. Perheessämme on aina arvostettu urheilua ja koulutusta (järjestys jääköön kunkin pohdittavaksi). Ne minulla ovat hallussa, sillä eihän tässä mihinkään urheilulakkoon ja burgerikuurille olla alettu, ja graduhommatkin ovat jo pyörähtäneet vauhtiin. Omaan työhistoriaanikin olen ihan tyytyväinen. Olen kuitenkin tottunut useisiin haastaviin samanaikaisiin tavoitteisiin, ja siihen, että tulilla on yhtä aikaisesti muutama eri soppa. Olen tottunut vaatimaan itseltäni hiukkasen enemmän kuin mitä tämän kesän tavoitteeni rusketus ja saksan kielen haltuunotto edustavat, ja siksi olenkin potenut välillä huonoa omatuntoa suunnittelemattomista päiväunista ja ihan yksinkertaisesti kesästä nauttimisesta. Hetkinen?

IMG_7524

Enemmän kuin omat aiemmat odotukseni ja tottumukseni, paineita asettavat ulkopuoliset. Kaverit painavat toinen toistaan paremmissa duuneissa toteuttaen sitä kaikkialla toisteltavaa mallia siitä, miten cv:tä kannattaa kesä kesältä ja työ työltä rakentaa kohti sitä unelmaduunia. Toiset kaverit taas treenaavat hiki hatussa kohti uusia tavoitteita; niitä, joista itsekin joskus haaveilin. Näitä miettiessä puskevat päähän väkisin ajatukset siitä, että pitäisihän sitä nyt kesätyö olla koska kaikilla muillakin on ja täytyisihän sitä kesän suunnistuskisoihin tosissaan treenata koska aina ennenkin olen treenannut. Mitähännemuutnytajattelee kun ilman työtä olen, poikaystävän perässä muutin ja kilpailukalenterikaan ei ole kovin täysi?

Olen tässä kesän aikana purkanut näitä ajatuksiani kaikille visiitillä käyneille kavereille ja tullut lopulta siihen tulokseen, että ei niitä muita kyllä kiinnosta. Tai kavereita ja sukulaisia tietysti kiinnostaa, että miten mulla menee ja mitä täällä touhuilen, ja ihan sitähän ne kaikki vaan viesteillään ja kysymyksillään on halunneet tietää. Alkukesästä tulkitsin nimittäin viestin ootko jo saanut töitä pilkkana siitä, että en onnistunut sopivaa kesäpestiä löytämään ja ootko tulossa jukolaan vinkkinä siitä, että kuule kannattaisko vähän kuitenkin urheillakin.

IMG_7309

Nyt jo ymmärrän, että pahaa tuskin kukaan ajattelee (tai jos ajattelee niin siitä en kyllä välitä). Sen sijaan olen kuullut, että moni ihailee rohkeutta lähteä, uskallusta jäädä ja kykyä tehdä jollain tapaa normista poikkeavia ratkaisuja. Kaikki toivovat, että olisin onnellinen ja valintoihini tyytyväinen – ja niin olenkin! Tarinan opetus on kaiketi se, että kohtuullisen itsevarmakin ihminen voi olla uusien tilanteiden äärellä todella epävarma itsestään ja valinnoistaan. Omat valintani osuivat nappiin ja nautin elokuusta hyvällä omatunnolla. Mikäs nimittäin sen parempaa kuin maanantaina alkanut gradun kirjoittaminen eli joka päivä kaksi treeniä, paljon ruokaa ja vielä enemmän unta 😉

Ps. Poikaystävä sanoi, että kirjoita nyt sinne juttuun, että olet kuitenkin oppinut tosi paljon saksaa ja oothan sä hyvin treenannutkin. Sanoin, että ei se kuulu suomalaiseen tapaan, sillä mitähännemuutnytajattelee, jos itseään alkaa kehumaan…

IMG_6720

Kesän tavoitteet: rusketus, blogi ja saksa

Asetin tälle kesälle otsikossa näkyvät kolme tavoitetta. Rusketus on jo tyydyttävän syvä ja toisinaan osaan jopa vitsailla saksaksi, mutta blogi sen sijaan on jäänyt aivan heitteille. Rakastan kirjoittamista mutta ilman rutiinia siihen, on yksinkertainen näppäimistön naputtelu muuttunut suureksi haastavaksi tehtäväksi. Koska tosiasia on se, että graduuni pitäisi kohta alkaa syntyä sisältöä melkoisella vauhdilla, on tässä kai nyt vaan pakotettava sormet taas liikkeelle. Ja sitä paitsi, eihän sitä tavoitteistaan noin vaan saa luopua.

 

IMG_7022

Mikä sitten on pitänyt mut kesän ajan pois läppärin ääreltä ja ohjannut sen sijaan saksan opintoihin ja kivan värin hankkimiseen? Mitkäs ne tuollaiset tavoitteet oikein edes on? Heti ekaksi on lisättävä, että toki hyvään kuntoon pääseminen ja siinä pysyminen löytyy tavoitteiden joukosta myös, mutta se kai on ihan ikuisuusjuttu, joten ei puhuta siitä nyt. Erilaisiin valintoihin ohjasi tänä kesänä loppumaton seikkailunhalu ja juuri tänne Saksaan Frankfurtiin veti täällä asuva poikaystävä.

IMG_6935

Tavoitteiden rajaaminen näihin kolmeen ei ollut helppo prosessi. Sitä on tottunut vaatimaan itseltään vähän enemmän ja erityisesti tuntuu, että ulkopuoliset odottavat enemmän. Tätä asiaa pohdin täällä blogissa lisää vielä tällä viikolla, mutta nyt kerron miltä mun kesä on tähän asti näyttänyt.

Olen siis käynyt kohta kaksi kuukautta kielikurssilla, jota pidetään joka päivä 9-12:30. Ensimmäisinä viikkoina iltapäivät menivät nukkumiseen, sillä niin puhki olin kaikesta uudesta täällä uudessa maassa uuden kielen ympäröimänä. Ekoina viikkoina tehtiin myös paljon töitä meidän uuden kodin eteen. Remppahommiin ei onneksi jouduttu, mutta sänkyä lukuunottomatta ollaan kalasteltu kivoja kalusteita ja koristeita sieltä sun täältä. Nyt heinäkuussa ollaan saatu paljon supermieluisia vieraita Suomesta ja vierasputken kruunaavat vielä meidän porukat saapumalla huomenna tänne visiitille. Lenkkareita ja maantiefillaria olen ulkoiluttanut kaikissa mahdollisissa väleissä ja käytiinhän me toki Italiassa suunnistamassa.

IMG_7314

Saksan kieltä olen kurssin lisäksi päässyt (=joutunut) puhumaan poikaystävän kavereiden ja perheen kanssa ja näiden ässän suhinan kuuntelu onkin juuri parasta treeniä. Rusketus-tavoite sai hyvän alun toukokuussa Balilla ja täällä Frankfurtissa olen toisinaan siirtänyt päiväunet puistoon. Myös pyöräily pelkkä toppi päällä on omiaan polttamaan selkään kivat urheilutopin jäljet 😎

IMG_7495

Nyt kahden kuukauden jälkeen voin sanoa olevani super iloinen siitä, että kesän tavoitteet ovat olleet näin iisit (kröhöm, saksan puhuminen ei kylläkään oo iisiä…). Eilen huomasin ekaa kertaa kuukausiin kaipaavani kalenteria ja viikonloppuna sain itseni kiinni villien visioiden maalailusta. Villit visiot ja luovuus olivat ehtineet kauan jatkuneessa kiireessä aika lailla kuihtua ja samaisista syistä kalenterin ajattelu tuntui ahdistavalta. Näiden merkkien perusteella uskaltanen väittää, että olen valmis uusiin töihin, graduun, blogin kirjoittamiseen ja ennen kaikkea tavoitteisiin tarttumiseen! Bring it on life!

IMG_6858

 

 

Seitsemän kuukauden seikkailu

Seitsemän kuukauden seikkailu MM-kilpailuiden parissa tuli tänään päätökseensä. Projektia voisi kuvailla monilla sanoilla mutta lopulta siitä onkin aika vaikea sanoa yhtään mitään. Oli se kai hieman raskas puolivuotinen. Unohtumaton, opettavainen ja kokonaisvaltainen myös. Olen aloittanut tätä tekstiä monesti, sillä jotain haluan täydellisen radiohiljaisuuden tänne blogiin ja jonkinlaisen tauon myös normi elämääni aiheuttaneista kisoista ennen eteenpäin siirtymistä sanoa. Yritetään nyt sitten.

Seitsemän kuukauden seikkailuni alkoi viime syyskuussa minun pudottamisella keskelle tuntematonta metsää, jossa parin kuukauden ajan harhailin törmäilemällä mixed zoneihin, course 1, 2 ja 3 liiveihin ja tuuliverkkoihin tajuamatta lähes sanaakaan siitä mitä ympärilläni puhuttiin. Kartoitin metsää aika perustavanlaatuisesti kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n säännöt pohjamateriaalinani ja työkavereiden neuvot ja tehtävät apunani. Silti metsä tuntui yhä pitkälle syksyyn tuntemattomalta; oli haastavaa ymmärtää mitä ihmettä täällä tehdään ja erityisesti mitäköhän kummaa minun pitäisi tehdä. Kollegani säntäilivät metsässä kovaa vauhtia ympäriinsä, joten parhaani mukaan peesailin ja jeesailin heitä. Usein eksyin.

IMG_3267

Yhtenä marraskuun aamuna huomasin yllätyksekseni olevani kartalla. Höpöttelin sujuvasti uusille harjoittelijoillemme minulle vielä pari kuukautta sitten täysin tuntemattomista termeistä. Vastauksekseni saama tyhjä katse muistutti omasta olotilastani muutama kuukausi sitten ja ymmärsin, että nyt täytyisi hidastaa. Hidastaminen olikin kuitenkin yhtäkkiä liian myöhäistä. Muutaman kuukauden kartoitustyön perusteella aikaansaamani kartta näytti minulle liiankin selvästi, kuinka monta rastia meidän piti vielä ennen maalia käydä. Niinpä aloitin minäkin kollegoideni tapaan rastilta toiselle säntäilyn tässä nyt jo tutummassa metsässä.

Ennen loppuhuipennusta MM-kilpailuja rata metsässä muuttui vielä monesti. Muutaman kerran tuntui, että homma on selvä ja me voitetaan tää varmasti. Sitten kartalle ilmestyi pari uutta jyrkännettä ja tiheikköä ja taas kiipeiltiin ja taisteltiin. Pari kertaa seuraavien kuukausien aikana haaveilin joko syyskuusta, jolloin olin vielä autuaan eksyksissä tai vaihtoehtoisesti maaliskuusta, jolloin kisat olisivat jo ohi. Aika paljon tein kuitenkin töitä tuntien ja päivien käydessä vähiin, ja haaveilu jäi minimiin.

IMG_3795

Kun Lahden urheilukeskuksessa sitten MM-kisojen merkeissä ensi kertaa hiihdettiin ja hypättiin, oli meikäläisen takki täysin tyhjä. Kisoja edeltävien päivien jättirutistuksella saatiin kaikki kuntoon ja pikkujuttuja lukuun ottamatta kaikki pelasi loistavasti. Olisi saanut olla pikkaisen ylpeä ja paljon iloinen, mutta taisin olla liian väsynyt niihin fiiliksiin. Tietty nyt pikkuisen hymyilytti, sillä esimiestäni Tamia lainatakseni; ”meni helvetin hyvin!”

IMG_3170

Miksi puolivuotinen sitten oli niin rankka? Uuden opettelu on kuluttavaa ja väittäisin, että sitä organisaatiossamme tekivät kaikki. Tehtiin uudenlaista tapahtumaa, joten asioita ei voitu kopioida jostain vanhasta. Jättimäinen tapahtuma sisälsi niin monta aspektia, että kiire ja kiireen kautta stressihän siinä tuli. Ja kun sivuun vielä suorittelee maisterikursseja ja toisinaan koittaa tehdä muitakin töitä, niin on siinä yhdelle naiselle tarpeeksi. Hienoa projektissa oli uusiin mahtaviin persooniin tutustuminen sekä uuden oppiminen niin itsestä kuin tapahtuma-alasta. Unohtumaton kokemus, kuten aluksi kirjoitin. Kisaviikoilla vannoin, etten ikinä koskaan lähde mihinkään tapahtumaan enää. Työhakemus seuraavaan tapahtumaan on jo laitettu eteenpäin, eli joku tässäkin koukuttaa…

Lopuksi haluan sanoa kiitos kaikille projektissa mukana olleille ja myös kaikille siinä tukeneille eli perheelle, kavereille ja poikaystävälle. Oikeastaan kuuluisi sanoa myös anteeksi. Pitkässä projektissa ja kiireessä pinnakin ehti toisinaan kiristyä ja jopa katketa. Sanon nyt kuitenkin vain kiitos ja kaikesta anteeksipyynnön arvoisesta lupaan ottaa opiksi. Ehkäpä pohdiskelen niitä oppeja täällä jonkun toisen kerran nyt kun vauhtiin pääsin.

Kiitos kun luit – pysyhän kuulolla!

FullSizeRender 2