Kun minä eka kertaa maailmalle (=Tampereelle) lähdin

Viisi vuotta sitten muutin ensimmäistä kertaa pois vanhemmiltani kutkuttava jännitys rinnassani. Kaiken tutun ja turvallisen jättäminen vähän pelotti, mutta toisaalta uudet opinnot, uusi kaupunki ja uusi erityinen vapaus kutsuivat kovasti. Kaikki sujui hyvin, mutta nämä viisi vinkkiä olisivat helpottaneet uutta itsenäistä arkeani entisestään.

Muista ostaa vessapaperia

Vasta kun vessapaperi ensimmäistä kertaa loppui, tajusin ihan oikeasti asuvani yksin. Ei ollut tullut mieleenkään, että tällaisen hyödykkeen kulumista pitäisi seurailla ja sitä muistaa aika ajoin ostaa.

Älä hamstraa

Pienen yksiösi vaatekaappiin ei mahdu loputtomasti treenivaatteita ja lenkkareita eivätkä keittiön kaapit vedä älytöntä määrää erilaisia pastoja, jauhoja, leseitä, hiutaleita, siemeniä, pähkinöitä, purkkeja ja purnukoita. Et voi aina ostaa kinkkua, juustoa ja leipää ja syödä sittenkin puuroa joka aamu, koska ne leiväthän pilaantuvat. Idea ei ole hamstrata itsellesi kaikkea mitä vanhemmillasikin aina on, vaan oppia pärjäämään eri eväin, ja matkustaa tarpeen tullen ruokalomalle kotikotiisi.

Et tarvitse kahtatoista teemukia, kuusi viinilasia kylläkin

Perinteiseen malliin toivoin ylppärilahjakseni erilaisia astioita. Sain lahjaksi paljon todella hyödyllisiä lahjoja, joilta ja joilla vielä tänä päivänäkin nautin ateriani. Ja sitten sain toivomani 12 teemukia. Näin jälkikäteen olen huomannut, että olisi kannattanut toivoa muutamaa viinilasiakin.

FullSizeRender 3

Tarvitset television

Ajattelin, että en tarvitse televisiota, sillä lähes kaikenhan näkee läppäriltä. Kahden viikon yksin asumisen jälkeen ahdistuin siihen, kuinka hiljaista asunnossani aina oli. Kotikodin hälinästä pieneen hiljaiseen yksiöön siirtymisessä on iso kontrasti ja niinpä kontrastia pienentämään hankin taustamelua tuovan television, joka piti minulle aamuisin ja iltaisin seuraa. Ehkä surullista, mutta totista totta.

Ystävien hankkimiseen kannattaa panostaa

Onneksi seuraa ei tuonut pelkästään televisio, vaan tutustuin opiskeluiden kautta myös loistotyyppeihin, jotka ovat sittemmin tuoneet kälätystä ja naurua moniin arki-iltoihin ja viikonloppuihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vaikka ekojen viikkojen bileet ja häppeningit osuivatkin hankalasti päällekkäin suunnistuksen SM-kilpailuiden kanssa, olen iloinen, että menin tapahtumiin vähintäänkin piipahtamaan. Ekoina tunteina tutustutaan ja niistä vikoistahan ei kukaan mitään enää muistakaan. Tampere on täynnä ihania suunnistusystäviä, joiden kanssa voi treenaamisen lisäksi tehdä vaikka mitä, mutta erityisesti loukkaantumisten hetkinä tosi tärkeitä ovat olleet nuo tavistoverit.

Mainokset

Mitähän ne muut nyt ajattelee?

Toistelen usein kavereilleni, että ei sillä ole niin väliä mitä ne muut (tuttavat, sukulaiset, tulevaisuuden potentiaaliset työnantajat) meidän valinnoista ajattelevat; kunhan ollaan itse onnellisia ja omiin valintoihimme tyytyväisiä. Itse ”valitsin” tänä kesänä suunnistuksettoman ja työttömän kesän Frankfurtissa, enkä ole katunut valintojani hetkeäkään. Silti olen kesän aikana useammankin kerran ajatellut, että mitähännemuutnytajattelee. Miksi näin?

Perimmäinen vastaus miksi-kysymykseen liittyy tietenkin omiin odotuksiin itsestäni. Ne odotukset olen oppinut kotoa kasvatuksen kautta. Perheessämme on aina arvostettu urheilua ja koulutusta (järjestys jääköön kunkin pohdittavaksi). Ne minulla ovat hallussa, sillä eihän tässä mihinkään urheilulakkoon ja burgerikuurille olla alettu, ja graduhommatkin ovat jo pyörähtäneet vauhtiin. Omaan työhistoriaanikin olen ihan tyytyväinen. Olen kuitenkin tottunut useisiin haastaviin samanaikaisiin tavoitteisiin, ja siihen, että tulilla on yhtä aikaisesti muutama eri soppa. Olen tottunut vaatimaan itseltäni hiukkasen enemmän kuin mitä tämän kesän tavoitteeni rusketus ja saksan kielen haltuunotto edustavat, ja siksi olenkin potenut välillä huonoa omatuntoa suunnittelemattomista päiväunista ja ihan yksinkertaisesti kesästä nauttimisesta. Hetkinen?

IMG_7524

Enemmän kuin omat aiemmat odotukseni ja tottumukseni, paineita asettavat ulkopuoliset. Kaverit painavat toinen toistaan paremmissa duuneissa toteuttaen sitä kaikkialla toisteltavaa mallia siitä, miten cv:tä kannattaa kesä kesältä ja työ työltä rakentaa kohti sitä unelmaduunia. Toiset kaverit taas treenaavat hiki hatussa kohti uusia tavoitteita; niitä, joista itsekin joskus haaveilin. Näitä miettiessä puskevat päähän väkisin ajatukset siitä, että pitäisihän sitä nyt kesätyö olla koska kaikilla muillakin on ja täytyisihän sitä kesän suunnistuskisoihin tosissaan treenata koska aina ennenkin olen treenannut. Mitähännemuutnytajattelee kun ilman työtä olen, poikaystävän perässä muutin ja kilpailukalenterikaan ei ole kovin täysi?

Olen tässä kesän aikana purkanut näitä ajatuksiani kaikille visiitillä käyneille kavereille ja tullut lopulta siihen tulokseen, että ei niitä muita kyllä kiinnosta. Tai kavereita ja sukulaisia tietysti kiinnostaa, että miten mulla menee ja mitä täällä touhuilen, ja ihan sitähän ne kaikki vaan viesteillään ja kysymyksillään on halunneet tietää. Alkukesästä tulkitsin nimittäin viestin ootko jo saanut töitä pilkkana siitä, että en onnistunut sopivaa kesäpestiä löytämään ja ootko tulossa jukolaan vinkkinä siitä, että kuule kannattaisko vähän kuitenkin urheillakin.

IMG_7309

Nyt jo ymmärrän, että pahaa tuskin kukaan ajattelee (tai jos ajattelee niin siitä en kyllä välitä). Sen sijaan olen kuullut, että moni ihailee rohkeutta lähteä, uskallusta jäädä ja kykyä tehdä jollain tapaa normista poikkeavia ratkaisuja. Kaikki toivovat, että olisin onnellinen ja valintoihini tyytyväinen – ja niin olenkin! Tarinan opetus on kaiketi se, että kohtuullisen itsevarmakin ihminen voi olla uusien tilanteiden äärellä todella epävarma itsestään ja valinnoistaan. Omat valintani osuivat nappiin ja nautin elokuusta hyvällä omatunnolla. Mikäs nimittäin sen parempaa kuin maanantaina alkanut gradun kirjoittaminen eli joka päivä kaksi treeniä, paljon ruokaa ja vielä enemmän unta 😉

Ps. Poikaystävä sanoi, että kirjoita nyt sinne juttuun, että olet kuitenkin oppinut tosi paljon saksaa ja oothan sä hyvin treenannutkin. Sanoin, että ei se kuulu suomalaiseen tapaan, sillä mitähännemuutnytajattelee, jos itseään alkaa kehumaan…

IMG_6720

Kesän tavoitteet: rusketus, blogi ja saksa

Asetin tälle kesälle otsikossa näkyvät kolme tavoitetta. Rusketus on jo tyydyttävän syvä ja toisinaan osaan jopa vitsailla saksaksi, mutta blogi sen sijaan on jäänyt aivan heitteille. Rakastan kirjoittamista mutta ilman rutiinia siihen, on yksinkertainen näppäimistön naputtelu muuttunut suureksi haastavaksi tehtäväksi. Koska tosiasia on se, että graduuni pitäisi kohta alkaa syntyä sisältöä melkoisella vauhdilla, on tässä kai nyt vaan pakotettava sormet taas liikkeelle. Ja sitä paitsi, eihän sitä tavoitteistaan noin vaan saa luopua.

 

IMG_7022

Mikä sitten on pitänyt mut kesän ajan pois läppärin ääreltä ja ohjannut sen sijaan saksan opintoihin ja kivan värin hankkimiseen? Mitkäs ne tuollaiset tavoitteet oikein edes on? Heti ekaksi on lisättävä, että toki hyvään kuntoon pääseminen ja siinä pysyminen löytyy tavoitteiden joukosta myös, mutta se kai on ihan ikuisuusjuttu, joten ei puhuta siitä nyt. Erilaisiin valintoihin ohjasi tänä kesänä loppumaton seikkailunhalu ja juuri tänne Saksaan Frankfurtiin veti täällä asuva poikaystävä.

IMG_6935

Tavoitteiden rajaaminen näihin kolmeen ei ollut helppo prosessi. Sitä on tottunut vaatimaan itseltään vähän enemmän ja erityisesti tuntuu, että ulkopuoliset odottavat enemmän. Tätä asiaa pohdin täällä blogissa lisää vielä tällä viikolla, mutta nyt kerron miltä mun kesä on tähän asti näyttänyt.

Olen siis käynyt kohta kaksi kuukautta kielikurssilla, jota pidetään joka päivä 9-12:30. Ensimmäisinä viikkoina iltapäivät menivät nukkumiseen, sillä niin puhki olin kaikesta uudesta täällä uudessa maassa uuden kielen ympäröimänä. Ekoina viikkoina tehtiin myös paljon töitä meidän uuden kodin eteen. Remppahommiin ei onneksi jouduttu, mutta sänkyä lukuunottomatta ollaan kalasteltu kivoja kalusteita ja koristeita sieltä sun täältä. Nyt heinäkuussa ollaan saatu paljon supermieluisia vieraita Suomesta ja vierasputken kruunaavat vielä meidän porukat saapumalla huomenna tänne visiitille. Lenkkareita ja maantiefillaria olen ulkoiluttanut kaikissa mahdollisissa väleissä ja käytiinhän me toki Italiassa suunnistamassa.

IMG_7314

Saksan kieltä olen kurssin lisäksi päässyt (=joutunut) puhumaan poikaystävän kavereiden ja perheen kanssa ja näiden ässän suhinan kuuntelu onkin juuri parasta treeniä. Rusketus-tavoite sai hyvän alun toukokuussa Balilla ja täällä Frankfurtissa olen toisinaan siirtänyt päiväunet puistoon. Myös pyöräily pelkkä toppi päällä on omiaan polttamaan selkään kivat urheilutopin jäljet 😎

IMG_7495

Nyt kahden kuukauden jälkeen voin sanoa olevani super iloinen siitä, että kesän tavoitteet ovat olleet näin iisit (kröhöm, saksan puhuminen ei kylläkään oo iisiä…). Eilen huomasin ekaa kertaa kuukausiin kaipaavani kalenteria ja viikonloppuna sain itseni kiinni villien visioiden maalailusta. Villit visiot ja luovuus olivat ehtineet kauan jatkuneessa kiireessä aika lailla kuihtua ja samaisista syistä kalenterin ajattelu tuntui ahdistavalta. Näiden merkkien perusteella uskaltanen väittää, että olen valmis uusiin töihin, graduun, blogin kirjoittamiseen ja ennen kaikkea tavoitteisiin tarttumiseen! Bring it on life!

IMG_6858

 

 

Seitsemän kuukauden seikkailu

Seitsemän kuukauden seikkailu MM-kilpailuiden parissa tuli tänään päätökseensä. Projektia voisi kuvailla monilla sanoilla mutta lopulta siitä onkin aika vaikea sanoa yhtään mitään. Oli se kai hieman raskas puolivuotinen. Unohtumaton, opettavainen ja kokonaisvaltainen myös. Olen aloittanut tätä tekstiä monesti, sillä jotain haluan täydellisen radiohiljaisuuden tänne blogiin ja jonkinlaisen tauon myös normi elämääni aiheuttaneista kisoista ennen eteenpäin siirtymistä sanoa. Yritetään nyt sitten.

Seitsemän kuukauden seikkailuni alkoi viime syyskuussa minun pudottamisella keskelle tuntematonta metsää, jossa parin kuukauden ajan harhailin törmäilemällä mixed zoneihin, course 1, 2 ja 3 liiveihin ja tuuliverkkoihin tajuamatta lähes sanaakaan siitä mitä ympärilläni puhuttiin. Kartoitin metsää aika perustavanlaatuisesti kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n säännöt pohjamateriaalinani ja työkavereiden neuvot ja tehtävät apunani. Silti metsä tuntui yhä pitkälle syksyyn tuntemattomalta; oli haastavaa ymmärtää mitä ihmettä täällä tehdään ja erityisesti mitäköhän kummaa minun pitäisi tehdä. Kollegani säntäilivät metsässä kovaa vauhtia ympäriinsä, joten parhaani mukaan peesailin ja jeesailin heitä. Usein eksyin.

IMG_3267

Yhtenä marraskuun aamuna huomasin yllätyksekseni olevani kartalla. Höpöttelin sujuvasti uusille harjoittelijoillemme minulle vielä pari kuukautta sitten täysin tuntemattomista termeistä. Vastauksekseni saama tyhjä katse muistutti omasta olotilastani muutama kuukausi sitten ja ymmärsin, että nyt täytyisi hidastaa. Hidastaminen olikin kuitenkin yhtäkkiä liian myöhäistä. Muutaman kuukauden kartoitustyön perusteella aikaansaamani kartta näytti minulle liiankin selvästi, kuinka monta rastia meidän piti vielä ennen maalia käydä. Niinpä aloitin minäkin kollegoideni tapaan rastilta toiselle säntäilyn tässä nyt jo tutummassa metsässä.

Ennen loppuhuipennusta MM-kilpailuja rata metsässä muuttui vielä monesti. Muutaman kerran tuntui, että homma on selvä ja me voitetaan tää varmasti. Sitten kartalle ilmestyi pari uutta jyrkännettä ja tiheikköä ja taas kiipeiltiin ja taisteltiin. Pari kertaa seuraavien kuukausien aikana haaveilin joko syyskuusta, jolloin olin vielä autuaan eksyksissä tai vaihtoehtoisesti maaliskuusta, jolloin kisat olisivat jo ohi. Aika paljon tein kuitenkin töitä tuntien ja päivien käydessä vähiin, ja haaveilu jäi minimiin.

IMG_3795

Kun Lahden urheilukeskuksessa sitten MM-kisojen merkeissä ensi kertaa hiihdettiin ja hypättiin, oli meikäläisen takki täysin tyhjä. Kisoja edeltävien päivien jättirutistuksella saatiin kaikki kuntoon ja pikkujuttuja lukuun ottamatta kaikki pelasi loistavasti. Olisi saanut olla pikkaisen ylpeä ja paljon iloinen, mutta taisin olla liian väsynyt niihin fiiliksiin. Tietty nyt pikkuisen hymyilytti, sillä esimiestäni Tamia lainatakseni; ”meni helvetin hyvin!”

IMG_3170

Miksi puolivuotinen sitten oli niin rankka? Uuden opettelu on kuluttavaa ja väittäisin, että sitä organisaatiossamme tekivät kaikki. Tehtiin uudenlaista tapahtumaa, joten asioita ei voitu kopioida jostain vanhasta. Jättimäinen tapahtuma sisälsi niin monta aspektia, että kiire ja kiireen kautta stressihän siinä tuli. Ja kun sivuun vielä suorittelee maisterikursseja ja toisinaan koittaa tehdä muitakin töitä, niin on siinä yhdelle naiselle tarpeeksi. Hienoa projektissa oli uusiin mahtaviin persooniin tutustuminen sekä uuden oppiminen niin itsestä kuin tapahtuma-alasta. Unohtumaton kokemus, kuten aluksi kirjoitin. Kisaviikoilla vannoin, etten ikinä koskaan lähde mihinkään tapahtumaan enää. Työhakemus seuraavaan tapahtumaan on jo laitettu eteenpäin, eli joku tässäkin koukuttaa…

Lopuksi haluan sanoa kiitos kaikille projektissa mukana olleille ja myös kaikille siinä tukeneille eli perheelle, kavereille ja poikaystävälle. Oikeastaan kuuluisi sanoa myös anteeksi. Pitkässä projektissa ja kiireessä pinnakin ehti toisinaan kiristyä ja jopa katketa. Sanon nyt kuitenkin vain kiitos ja kaikesta anteeksipyynnön arvoisesta lupaan ottaa opiksi. Ehkäpä pohdiskelen niitä oppeja täällä jonkun toisen kerran nyt kun vauhtiin pääsin.

Kiitos kun luit – pysyhän kuulolla!

FullSizeRender 2

Mitä kuuluu Marja-Leena?

Oikeasti mun toinen nimi on Marjaana eikä Marja-Leena eikä tähän muutenkaan tarvitse Leevi and the leavingseja ja kaljakoreja sotkea, joten kysytäänpä mitä kuuluu Marjaana?

Kuuluu aivan sairasta kiirettä, paino sanalla sairasta. Flunssa siis vaivaa eikä meinaa kadota kun vähän liian kovaa vauhtia on tullut viime viikot paineltua. Nyt kuitenkin tentti (aivan älyttömällä ja älyttömän osuvalla tärpityksellä vedetty) takana, pikkujoulut juhlittu, taatelikakut leivottu ja ens viikolla voikin sitten hiljentyä loman viettoon keskittyä täysillä duunihommiin, jotta saadaan Lahteen kelpo Skandicup ja yhdistetyn maailmancup loppiaisena (tuu kisaa tai tsiigaa!).

img_2114

En ole harmikseni kirjoittanut tänne pitkään aikaan. Sen sijaan olen naputellut juttuja töissä, yliopistolla, VJ Sportille ja Sarvalle sekä Joensuu-jukolan Venla-blogiin. Ja vielä yhteen paikkaan, siitä lisää kunhan jutut näkevät päivänvalon! Joka tapauksessa, ihan pikkasen huvitti itseäni, kun ensi kesän Jukolan viestintäpäällikkö Metsälän Juuso pyysi mua kirjoittamaan Venla-blogiin urheilun, opiskelun ja työnteon yhdistämisestä. Muutaman päivän mietiskelin, että mitäköhän sitä kirjoittaisi; eihän mulla ole hajuakaan miten ne voi yhdistää. Kun vihdoin sain oikean silmäni ja käteni vapautettua muista hommista tuohon blogitekstiin tajusin mistä kirjotan: siitä, että ei kaikkea kolmea todellakaan voi menestyksellisesti yhdistää.

Juttu löytyy täältä: http://www.jukola.com/2017/2016/12/11/venla-blogi-valintojen-maailma/

Opetus on siis taas, että älkää tehkö niin kuin minä teen vaa tehkää niin kuin minä sanon. Onneksi olen oppinut Venla-blogin tekstissä mainitsemaani kaaoksenhallintaa ja itsetuntemusta jo melko hyvin. Olen sitä mieltä, että kaikessa ei voi olla paras, mutta hyvä voi olla, jos jaksaa nähdä sen eteen töitä ja oppii hallitsemaan kokonaisuutta. Hyvään tähtääminen kaikessa kolmessa vaatii hyvää makrosuunnittelua ja erinomaista mikropriorisointia. Aina toisinaan haaveilen maaliskuusta ja sen jälkeisestä ajasta, jolloin ehdin taas käydä kahdesti päivässä treenaamassa ja huilahtaa hetken välissä. Ja nukkua 10 tuntia yössä. Tämän keskinkertaisen kaikkialla hääräämisen jälkeen voisin taas keväällä kokeilla priorisointia. Katsotaan keväällä minkä kimppuun hyökkään; ihan ensimmäisenä varmaan sängyn pohjan.

img_2134

Ja niin, älkää nyt käsittäkö väärin: toiset ihmiset vaan on tehty toisinaan sykkimään siellä sun täällä eli kivaahan tämä on.

Maailman paras iskä

Onnea isät!

img_1856

Isänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoittaa muutaman ajatuksen iskästä. Oon huomannut tänään somekanavia selaillessani, että aika monella meistä on maailman paras isä – tietenkin! Tässä alla on muutama ajatus siitä, mikä tekee meiän iskästä maailman parhaan.

Iskä tietää

Edelleen 24-vuotiaana tulee toisinaan sellainen olo, että nyt täytyy kyllä soittaa iskälle. Iskä tietää mitä kannattaa vastata työtarjoukseen ja millaiset lenkkarit ostaa. Pitkään luulin, että iskä tietää myös kuinka paljon lenkille kannattaa laittaa päälle, mutta nyt olen oppinut, että papan määrästä täytyy vähentää yksi vaatekerros.

img_1125

Iskä auttaa

Iskä auttaa prinsessojaan kaikissa asioissa oli kyseessä sitten lääkäriajan tilaaminen tai koulupaperien tulostaminen. On siistiä tietää, että joku on oikeasti aina avulias ja hoitaa sovitut hommat ajallaan; tästä itselle oppia!

img_1866

Iskä kuljettaa

Ollaan tässä viime viikot vitsailtu, että nautin täällä Hollolassa autoedusta, jonka mukana tulee autonkuljettajakin eli iskä. Iskä siis kuskaa niin töihin, harrastuksiin, bussille kuin lentokentällekin. Täällä Hollolassa ajellaan Lotan kanssa maantiepyörillä ilman vararenkaita, mutta puhelin kyllä pidetään mukana. Jos rengas puhkeaisi, niin meillä on vankka usko siihen, että iskä kyllä hakisi meidät vaikka kesken työpäivän. Joskus Tampere-vuosina mietin, että toimisikohan sama sinne saakka muutaman tunnin välimatkasta huolimatta, mutta sitten kuitenkin ostin vararenkaan ja matkapumpun. Luultavasti soittaisin kuitenkin iskältä renkaanvaihto -ohjeet.

img_1859

Iskä kannustaa

”Rennon reippaasti vaan, ai että ku on kivaa ku tekee pahaa!”
Aluksi iskä kannusti treeneissä sieltä edestäpäin, sitten rinnalta ja nykyään peesistä. Aina kuitenkin tsemppaa eteenpäin. Iskä kannustaa urheilun lisäksi kaikessa muussakin elämässä, mutta muistaa tarvittaessa potkia persuksille ja kiskoa maanpinnalle.

img_7973

Iskä kustantaa

Urheiluun liittyen ihan aivan kaikki tarpeellinen on saatu, ja jokaiselle reissulle päästy mukaan. Se on ollut enemmän kuin riittävästi, koska kyllä mä todella paljon mieluummin omistan kymmenet sukset kuin kymmenen merkkilaukkua.

Iskä naurattaa

Meiän papa naurattaa – jos tykkää huonosta huumorista. Ei vaan, onhan siellä ihan helmiäkin juttuja välillä, mutta aika usein just ja just siinä rajalla, että tajuaako niitä läppiä edes. Suureksi huolekseni olen huomannut tajuavani liian hyvin ja mikä pahinta, viljeleväni itsekin samanlaista huumoria ja täydentäväni välillä iskän jutut…

img_1867

Iskä opettaa

Joskus saattaa mennä luennoimisen ja saarnaamisen puolelle tai saattaapa riitakin syntyä (autokoulu iskän opeissa), mutta paljon olen oppinut! Ihan nyt vaikka suunnistamaan, hiihtämään, seuraamaan urheilua ja tekemään kananmunanäkkäreitä. Ja oppia ikä kaikki: autokoulu- ja talvipukeutumisneuvoja on edelleen tarjolla päivittäin.

img_1874

 

Iskä oot paras!

Ps. Ollaan tänään iskän ja äitin kanssa pohdittu, että ei ois yhtään isää ilman äitejä ja jokin rooli niillä lapsillakin tässä kuviossa on! Ja mummoilla ja papoilla! Haleja isovanhemmille, pusuja meiän mamallekin ja cheers Lotta!

img_0797

Synttärispesiaali: 24 faktaa meitsin elämästä just nyt

Blogiin kirjoittaminen on erinäisistä (laiskuus, laiskuus, laiskuus) syistä jäänyt, mutta jos näillä 24:llä mun 24-vuotissynttäripäivän kunniaksi julkaistulla faktalla päästäisi taas vauhtiin.

IMG_8585

  1. Lensin juuri Lissabonista Frankfurtiin ja mun korvat on nyt aivan lukossa.
  2. Olen parhaillaan omalla syyslomalla moikkaamassa kavereita ja saldo Berliini, Leipzig, Lissabon ja Frankfurt on kyllä aika bueno.
  3. Parhaillaan mun pitäisi olla töissä Lahessa Urheilukeskuksessa kirjailemassa ylös Lahden MM-hiihtoihin ilmoittautuneita maita. Aloitin #lahti2017 hommissa syyskuun alussa ja maaliskuun loppuun mennessä ollaan ehditty järjestää ja purkaa vuosisadan kisat!
  4. Asun tällä hetkellä mun vanhemmilla kuten jokainen itseään kunnioittava 24-vuotias.
  5. En ole käyttänyt omia kalusteita tai astioita kohta kahteen vuoteen vaan enemmän mennyt siellä ja täällä.
  6. Parhaillaan mun pitäisi olla myöskin Tampereella opiskelemassa markkinoinnin teoriaa. Kolmessa paikassa ei kuitenkaan voi olla yhtä aikaa.
  7. Kuulemani mukaan kahdessakaan paikassa ei voi olla yhtä aikaa, eli tulen kohtaamaan haasteita talvella tehdessäni töitä ja opiskellessani samanaikaisesti eri kaupungeissa.
  8. Tykkään edelleen haasteista.
  9. Siksi, ja koska tykkään myös VJ Sportista ja Jyristä, päivitinkin juuri Sarva-nastakenkien nettisivut talviasentoon; menkäähän ostamaan juoksulenkille Xero kolmoset tai kävelyyn Stallat 😉
  10. En ole edelleenkään oppinut hyväksi viesteihin vastaajaksi, joten olethan kärsivällinen, palaan kyllä asiaan.
  11. Pystyn taas juosta vammojen jälkeen, tällä viikolla lupa jo 20 minuuttiin joka toinen päivä.
  12. Olen surkeassa kunnossa.
  13. Olen taas pian paremmassa kunnossa.
  14. Ajattelin sittenkin, että jos sitä vetäisi jonkun triathlonin ensi kesänäkin. Ja sitä ennen Marcialongan takarivistä ja miksei jonkun muunkin hiihdon.
  15. Yksin uiminen tylsistyttää, joten kaipaisin Lahesta uintitreeniseuraa!
  16. En tiedä yhtään mitä teen huhtikuun jälkeen. Haen varmaan töitä mutta mistä keneltä milloin ja miksi?
  17. Valmistun kauppatieteiden maisteriksi toivottavasti jouluna 2017.
  18. En yhtään tiedä mitä teen sitten kun olen saanut gradun valmiiksi.
  19. Se, etten tiedä mitä sitten teen, on super siistiä koska se tarkoittaa, että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna.
  20. Kokeilin tiistaina surffausta ekaa kertaa ikinä ja haluan oppia sen.
  21. Haluan muuttaa Alpeille opettamaan hiihtoa.
  22. Haluan reissata maailman ympäri.
  23. Mun arki on ollut tässä aika kaoottista ja kiireistä (perus), mutta vielä mä tuun moikkaamaan teitä kaikkia jotka tätä luette ja vielä mä kirjoitan tännekin lisää!
  24. Oon tänään 24-vuotias ja se tuntuu just hyvältä iältä.

 

IMG_6121