Kesätyörekryt pyörivät parhaillaan kovaa vauhtia ja taistelu vähäisistä työpaikoista on hurjaa. Taistelussa pärjätäkseen tulisi CV:n olla huippuluokkaa, kontaktien laajat ja hakemuksen lumoava. Monella urheilijalla ensimmäinen kohta eli CV turmelee ohuudellaan koko projektin.

Olen itse taistellut – ja taistelen yhä – sen ongelman kanssa miten selittää työnantajille, että urheilulle omistautuminen ja sitä kautta kerätty kokemus on vähintään yhtä arvokasta kuin 15-vuotiaana jätskikioskilta aloitettu CV:n kartuttaminen. Olen omistanut monta kesää urheilulle ja oppinut sen kautta valtavasti, varmasti enemmän kuin tekemällä saman ajan nuorelle tarjolla olevia töitä. Miten asian voi muotoilla CV:hen? Ymmärtävätkö rekrytoijat, mitä kaikkea urheilu opettaa? Alta löydät 9 perustetta rekrytä urheilija.

Kunnianhimo

Jokainen menestynyt tai menestystä tosissaan tavoitellut urheilija on kunnianhimoinen ja haluaa pärjätä hyvin. Kun kunnianhimon kanavoi työntekoon, on luvassa menestystarina.

Ahkeruus

Huippu-urheilu vaatii omistautumista ja ahkeraa harjoittelua kaikissa lajeissa. Näinpä urheilijat ovat tottuneet työntekoon, rankkaankin sellaiseen.

Periksiantamattomuus

Usea urheilija on saanut uransa aikana monta iskua vasten kasvoja esimerkiksi tappion, loukkaantumisen tai sairastumisen muodossa. Vastoinkäymiset kutenkin kasvattavat eikä niiden takia luovuteta. Ei urheilussa, ei yksityiselämässä eikä töissä.

Paineen sieto

Urheilusuoritus vaatii lajista riippumatta hyvää keskittymistä ja paineensietokykyä. Erityisesti hektisissä työympäristöissä ja/tai vaativissa työtehtävissä nämä taidot ovat kultaa.

Tiimityöskentely

Joukkuelajien urheilijat ovat tottuneet puhaltamaan yhteen hiileen erilaisten ihmisten kanssa – niidenkin joiden kanssa kemiat eivät täysin kohtaa. Myös yksilöurheilijat harjoittelevat usein ryhmissä ja osaavat ottaa muut huomioon ryhmän edun maksimoimiseksi. Valmentajan roolia voinee verrata esimieheen, joten kokemusta tällaisestakin auktoriteetista on.

Omatoimisuus

Yleensä urheilija on varustettu myös omilla aivoilla, joita toki persoonasta ja lajista riippuen käytetään enemmän tai vähemmän. Pidemmän päälle ilman oma-aloitteisuutta ja vastuunkantoa ei urheilussa kuitenkaan pärjää. Parhaimmat joukkueurheilijat harjoittelevat itsekseen ekstraa, ja yksilöurheilijat joutuvat keräämään tiedon palasia ympäriltään ja tekemään valinnat lopulta itsenäisesti, vaikka valmentaja heitä auttaisikin.

Itsekuri

Urheilijat omaavat usein mielettömän itsekurin ja omistautuvat asialleen. Työnantajalle siitä on hyötyä esimerkiksi siinä, että luvatut tehtävät tulevat hoidetuiksi 100 % panoksella.

Markkinointi- ja myyntitaidot

Kun niihin kesätöihin ei ennätä, on raha hankittava muualta. Joukkueurheilijat joutuvat myymään itseään uusiakseen sopimuksensa tai löytääkseen vielä paremman. Yksilöurheilijat myyvät itseään saadakseen yhteistyökumppaneita, joiden tuella tavoitella unelmaansa. Uskokaa huviksenne, että on aika paljon helpompaa myydä marjoja tai lenkkareita kuin itseään.

Rahan arvon ymmärtäminen

Vaikka yhteistyökumppaneita saisikin, hyvin hyvin harva urheilija ui rahassa. Usein vaatii tiukkaa budjetointia mahduttaa leirit, uudet lenkkarit, hieroja ja vuokran maksu pankkitilin saldoon.

Tässä siis muutamia esimerkkejä siitä, mitä urheilu on opettanut minulle työntekijänä. Kohdat heijastelevat myös kaverieni kokemuksia, mutta en tokikaan väitä, että jokainen urheilija omaisia näitä kaikkia ominaisuuksia (en siis ota vastuuta harharekryistä;–).

Annetaan hei urheilijoillekin mahdollisuus! Miten sitä CV:tä voi kartuttaa jos ei saa edes ensimmäistä mahdollisuutta? Kommentoi, jos keksit lisättävää tai olet eri mieltä jostain! Jos jaat ajatukseni, jaathan myös postaukseni. Ehkä näin saadaan aikaan urheilijoillekin arvostusta urheilukuvioiden ulkopuolella.

Kirjoitin muuten kerran urheilun, opiskelun ja työnteon yhdistämisestä Tampereen yliopiston opiskelijablogiin. Lue miten koripalloilija Ville Pekkolalla kolmen kombo hoituu: http://opiskelijablogi.uta.fi/?p=2336

Kuvat on otettu jouluaattona, kun halusin ”tehdä töitä” eli ottaa kuvia Sarvan nastalenkkareista. Olosuhteet ja mallit (kiitos iskä ja Lotta!) olivat kunnossa ja kuvailu hauskaa!