Suunnistaja vierailla vesillä: Finntriathlon Vierumäellä

Puoli vuotta sitten se oli paras idea ikinä. Puoli vuorokautta sitten kadutti enemmän kuin mikään vastaava ikinä. Nyt jo hymyilyttää, vaikkakin uudestaan en lähde ennen kuin oikeasti ensin treenaan uintia ja pyöräilyä!

IMG_0047

Elämäni eka ”oikea” triathlon on nyt siis takana. Olympiamatka 1500 m uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km juoksua otti tänään aikaa 2:41:01. Miksi ja miten tähän päädyttiin?

Pariin viime vuoteeni on mahtunut sen verran juoksua estäneitä vammoja, että uimahalli ja pyörän satula ovat tulleet korvaavien treenien merkeissä tutuiksi. Kahtena edeltävänä kesänä olen käynyt Hauhon Jokamiestriathlonissa kiskaisemassa 200 m märkäpuvutonta uintia, 10 km peesipyöräilyä ja 5 km juoksua. Puoli vuotta sitten heräsi kuitenkin ajatus vähän pidemmästä eli olympiamatkan triathlonista ja into piukeana ostin itselleni joululahjaksi paikan Finntriathlonin Vierumäen kisaan.

Jotenkin kuitenkin kävi niin, että triathloniin tähtäävä treenaaminen (noh, ehkä treenaaminen laajemmaltikin) aika lailla unohtui kevään aikana. Märkäpuvun hankinta, avovesiuinti ja reippaammat pyörälenkit olivat mielessä koko kevään, mutta mietinnän asteelle kaikki jäi. Viikko sitten tajusin, että 1500 metriä uintia ilman märkäpukua voi oikeasti olla turhan kova homma. Iskän kaverilta löytyi lainaan märkkäri, jonka kanssa hulppeat kaksi kertaa viimeisen viikon aikana vedessä lilluttelin. Juoksu ei niinkään ressannut, mutta uinnin lisäksi pyöräilyn peesikielto ja oman reiden kestävyys epäilyttivät.

IMG_0053

Erityisen paljon epäilytti, kadutti, jännitti ja melkeinpä ahdisti eilen koitoksen aattoiltana nukkumaan mennessä. Läpällä nauttimaanhan Vierumäelle piti lähteä, mutta eihän semmoinen mun kilpailuvietillä ja kunnianhimolla oikein onnistu. Jännityksestä melkein ahdistavaa teki se, ettei mulla ollut harmaatakaan hajua mihin olin lähdössä, miten kisassa ja kisapaikalla toimitaan, mitä vauhtia jaksan, mitä pukisin märkäpuvun alle, pukisinko märkäpukua ollenkaan jne.

Valitettavasti en voi nyt jälkikäteen sanoa, että turhia olivat mietintäni sillä hukassahan sitä kisapaikalla ja paikoin kisassakin oltiin.

IMG_0050

En ollut lukenut kilpailuaikataulua kunnolla ja myöhästyin kilpailijainfosta. Olin toki lukenut ohjeet ja sain hyvän briiffin järjestäjiltä, mutta tatskanumeroiden kiinnitys ei silti ottanut onnistuakseen. Numerot ja varusteet löysivät kuitenkin kysymällä paikkansa ja minä löysin tieni järven rantaan ja lähtötouhuihin hyvissä ajoin. Astmalääke kuitenkin unohtui kaikessa tohinassa ottaa ja koska en tiennyt miten verrytellä niin enpä sitten verrytellyt ollenkaan. Rolling start -lähtösysteemissä asettauduin optimistina 28 minuutin tavoiteajan kohdalle. Hieman ennen lähtöä viereeni ryhmittynyt nuori mies kysäisi tavoiteaikaani ja mumisin, että toivottavasti jotain 28 minuutin kieppeillä, mutta en kyllä tiedä koska eipä ole tullut tällaista matkaa ikinä reippaasti uitua. Varmoin fiiliksin siis hyppäsin sitten lähdön koittaessa veteen…

Ensimmäisen 300 uintimetrin aikana hankin itselleni pahan oksettavan olon ja päänsäryn liian kireällä olleiden uimalasien ja järkyttävän räpiköinnin ja pään kääntelyn seurauksena. Märkäpuku kuristi ja kun vesi oli niin tummaa eikä lasienkaan läpi kunnolla nähnyt, tuntui että pimeyden seurauksena iskee pian ahdistus. Oli siis pakko rauhoittaa ja lopettaa jatkuva eteenpäin kuikuilu ja pään kääntely. Tästä seurasi käärmemäistä kiemurtelua ja lopulta varusteiden vaihdossa monta minuuttia haaveitani hitaampi aika.

Pyöräily olikin sitten huomattavasti hauskempaa! Vastatuuli ja mäkinen reitti eivät miellyttäneet ja lopussa jaloista loppui puhti täysin, mutta tällä harjoittelulla justiinsakin se mitä ansaitsin.

IMG_0049

Vihdoin, melkein kahden tunnin taivalluksen jälkeen koitti omin lajini juoksu! Vaan eihän se ollenkaan omalta alkuun tuntunut, vaan jonkun toisen kankijaloilla siellä köpöttelin ekat 2,5 kilsaa. Pissahätä häiritsi ja kun viimein 2,5 kilometrin kohdalla päästiin pois talojen keskeltä oli pakko vetäistä nopea puskapissa. Ja sitten lähti! Pakotin itseni juoksemaan köpöttelyn sijasta ja homma alkoikin sujua. Henki vinkuen vetelin ohituskaistaa ja ekaa kertaa koko triathlonin aikana nautin hommasta. Näinpä sain paketoida nousujohteisen triathlonini hymy huulilla.

Kiva positiivinen kokemus siis. Ennen ensi kertaa aion kuitenkin olla paremmassa uintikunnossa ja reisissäni tulee olla pyöräshortsien rusketusrajat, sillä pukuhuonehavaintojeni perusteella siitä voi tunnistaa kuka on treffannut fillaria tarpeeksi!

Tulokset

IMG_0045

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s