Vaihtokevät Uppsalassa (yliopiston vaihtokertomus)

 

Opetus 1: Ole tarkkana vaihtoon hakuun liittyvien deadlinien kanssa.

Itse halusin hakea Jenkkeihin, mutta olin päivän myöhässä, ja niinpä päädyinkin lähelle Uppsalaan. Enkä kyllä kadu!

Kuulin etukäteen pelotteluja hakuprosessista, mutta ainakin omalta kohdaltani kaikki sujui hyvin ja helposti. Uppsalan yliopiston nettisivuilta löytyy hyvin tietoa vaihtareille tarjottavista kursseista. Itse halusin opiskella maisterikursseja ja ne kaikki olivat englanniksi. Ennen vaihtoon lähtöä en oikeastaan osannut, tai uskaltanut, puhua ruotsia ollenkaan. Kävin sekä kandi että maisteri ruotsin kurssit Tampereella ja lähdinkin Ruotsiin juuri ruotsin kurssin haluamaani heikommin tuloksin läpäisseenä. En kuitenkaan halunnut ottaa ruotsin kursseja Uppsalassa, vaan päätin keskittyä parantamaan kieltäni arkipäivän keskusteluissa.

IMG_2113

Opetus 2: Ota hyöty irti buddy-systeemistä ja ensimmäisistä viikoista.

Uppsala ekonomernas eli kauppisopiskelijat pyörittävät buddy-systeemiä tarkoituksenaan helpottaa vaihtareita sopeutumaan uuteen. Oma buddyni oli innokas, varmaankin innokkaampi kuin minä itse. Häneltä ja ekojen viikkojen tapaamisista sain kaiken tarvittavan tiedon itselleni. Myös henkilökunta vastasi sähköposteihin aktiivisesti. Uppsala ekonomernien tapahtumissa pyöri alkuun muunkin alan opiskelijoita, sillä heillä vastaavaa systeemiä ei ollut. Hyvin mahtuivat kaikki mukaan!

IMG_5735

Opetus 3: Hae sinulle sopivaa asuntoa!

Yliopisto takaa asunnot kaikille vaihto-opiskelijoille. Suurin osa asunnoista on lähellä keskustaa ja yliopistoa (1-3km), mutta kohteita löytyy kauempaakin. Kohteet jaetaan käsittääkseni nopeusjärjestyksessä, eli kannattaa olla valppaana haun koittaessa. Itse en päässyt ykkösvaihtoehdokseni valitsemaan Ekebyhyn. Ekebyn asunnot ovat melko uusia käytäväasuntoja omalla suihkulla ja vessalla ja yhteisellä keittiöllä. Niiden sijainti oli omasta näkökulmastani hyvä (helposti keskustaan, Ekonomikumille jossa opiskelin ja metsään lenkille) ja ennen kaikkea kunto ja siisteys paras vierailemistani opiskelija-asunnoista. Toki sitten hintakin on korkeampi; kalustetusta huoneesta sai muistaakseni maksaa yli 500 euroa. Itse pääsin kakkosvaihtoehtooni Flogstaan, josta olin kuullut niin hyvää kuin pahaa. Hyvää bileistä ja tapahtumista, huonoa epäsiisteydestä ja meluisuudesta. Flogsta ja oma käytäväni osoittautui yhdeksi kevään parhaista jutuista. 12 vanhaa betonitaloa eivät ole mitenkään sympaattisia eikä siistiäkään aina ole, mutta hyvät käytävätoverit, sadat muut Flogstassa asuvat opiskelijat, Uppsalan halvin kauppa, lähellä olevat älyttömän hyvät lenkkimaastot, kerran viikossa yhteiset tilat eli keittiön ja käytävän siivoava siivooja, kohtuullinen etäisyys yliopistolle ja keskustaan (10-15 min pyörällä) sekä kohteista halvin vuokra (noin 450 e) teki Flogstasta lopulta minulle sittenkin parhaan vaihtoehdon. Muutamat kaverini valittelivat sotkuisista keittiöistä, ja joskus käytäväbileet saattoivat häiritä jonkun nukkumista, mutta yleisesti kaikki Flogstassa asuneet olisivat valinneet sen asunnokseen uudestaankin. Kantorsgatan toisella puolella kaupunkia oli pienempi ja yhteiset tilat kotoisammat. Sijainti eri puolella kuin muut sekä oman suihkun ja ulkopuolisen siivoojan puute ovat asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon. Rackabergsgatanin sijainti on loistava ja yhteiset tilat viihtyisiä. Jos suihkun ja vessan jakaminen muiden kanssa ei haittaa, on tämä loisto vaihtoehto. Klostergatanin yksiöissä asuneet kaverini pitivät asunnoistaan ja sijainnistaan aivan keskustassa kovasti. Keittiö on näissä asunnoissa heikohko, mutta paikka muuten rauhallinen ja oiva valinta enemmän omaa rauhaa kaipaavalle. Loppuun täytyy vielä lisätä, että loppusiivouksen kanssa täytyy kuulemma olla erityisesti Flogstassa tarkkana, jottei kortilta veloiteta siivouskuluja!

IMG_2121

IMG_5654

Opetus 4: Mieti mitä, millä tasolla ja kuinka paljon haluat opiskella.

Itse halusin opiskella Uppsalassa maisterikursseja, sillä olin kuullut, että kandikurssit ovat suunnattu pelkästään vaihtareille, ja taso niillä on näin ollen vaihteleva. Vaihto-opiskelijoille ei suoralta kädeltä tarjota ruotsinkielisiä kursseja, enkä niitä itse lähtenyt jäljittämäänkään. Maisterikurssit kauppatieteissä tarjotaan pelkästään englanniksi, sillä Uppsalan maisteriohjelmia opiskelee moni ulkomaalainenkin.

Ruotsalaiset rakastavat seminaareja, joissa yleensä yksi ryhmä tai kaikki pitävät esitelmät, joiden jälkeen keskustellaan. Tein kevään aikana enemmän ryhmätöitä ja pidin useampia esitelmiä kuin koko 3,5-vuotisen yliopistourani aikana ennen vaihtoa. Välillä ryhmätöiden sumpliminen tuskastutti, mutta opin valtavasti eri maista ja kulttuureista tulevien ihmisten työskentelytavoista ja siinä sivussa vähän omistanikin. Ja englantini kehittyi hurjasti, vaikka se jo lähtötilanteessakin oli ihan ymmärrettävää.

Kurssien taso vaihteli opettajien ja professorien mukaan, mutta kaikilla kursseilla odotetaan paljon, joten älä valitse maisterikursseja, jos et ole valmis välillä priorisoimaan opiskeluja. Hyvät arvosanat olisivat edellyttäneet hurjia työmääriä ja läpäistäkseenkin sai tehdä töitä. Kursseilla sai esityksistä ja palautetuista töistä suoraa henkilökohtaista palautetta, joka on harvinaisuudessaan arvokasta. En ole käynyt vielä kotona Tampereella maisterikursseja, mutta voisin kuvitella vaatimustason olevan samankaltainen tai korkeampi.

Jos voisin valita kurssini nyt uudestaan, ottaisin koko kevääksi markkinointia tai jonkun muun opintokokonaisuuden. Tällä tavalla porukkaan pääsisi vielä paremmin mukaan.

IMG_2513

Opetus 5: Uppsalassa on aina tekemistä.

Uppsalassa ei tule tylsää, jos niin ei halua. Ainejärjestöjen sijaan nationit (osakunnat) järjestävät tekemistä aamupalasta aamuneljän bileisiin. Nationit ovat keskenään erilaisia, ja jotkut loistavat lounaillaan siinä missä toisissa on hyvä kahvitella ja lopuissa pelata lautapelejä tai juhlia aamuun asti. Myös brunssitarjonta kannattaa tarkistaa! Uppsalan opiskelijaelämä on Tamperettakin vilkkaampaa ja kuulin, että ainoastaan Lund nationeineen vetää Uppsalalle jollain lailla vertoja. Juhlia voi lähes joka ilta niin halutessaan ja joka lukukauden alussa järjestettävä nollning eli eräänlainen ”kastajais-kuukausi” tarjoaa menoa sitä kaipaaville. Gasquet eli hienot pöytäjuhlat ja erilaiset tanssiaiset mielessä mukaan kannattaa pakata mekot ja miehille puvut. Uppsalassa voi kuitenkin myös harrastaa, elää terveellisesti ja matkustaa. Puoli tuntia Tukholmaan tarjoaa loistavan mahdollisuuden myös pääkaupunkiin tutustumiseen. Tukholman saaristoon kannattaa ehdottomasti tutustua. Opiskelijoille suunnattu campus1477 ja Friskis&Svettis ovat hyviä kuntosaleja, vaikkakin Suomen hintoihin verrattuna tyyriitä. Kaupassa lihat ja kanat ovat kalliimpia, mutta muuten kaikin puolin maat verrattavissa toisiinsa, joten liiallinen koti-ikäväkään ei pääse syntymään!

 

Itselleni vaihtoni ehdottomasti suurin anti oli ruotsin kielen oppiminen. Päätin vaihtoon mennessäni, että käytän ruotsia aina kun mahdollista, ja tässä päätöksessä myös pysyin vaikka aluksi pelottikin. Kämppisten kanssa ja harrastusten parissa puhuin ruotsia ja muuten englantia. Ruotsi meinaa heti unohtua, joten kesällä muiden yhteyksien kautta eteen osunut viikon työpätkä Ruotsissa oli aivan erinomainen muistin virkistys. Toiveenani ja tavoitteenani on tulevaisuudessa tehdä töitä Ruotsissa tai ruotsalaisen yrityksen kanssa, ja siinä uskon vaihdostani olevan iso apu! Myös muutamat kontaktit ja rakkaus Uppsalaa kohtaan tulevat säilymään!

IMG_4899IMG_3568

Mainokset

Mitä vaihtokevät Uppsalassa opetti?

Uuden, meitsin jo viidennen, lukuvuoden alkuun on omalta osaltani aikaa enää muutama tunti. Ennen uuden alkua on hyvä summata mennyt ja siellä opittu, joten siksipä tässä pieni katsaus Uppsalassa vietettyyn kevääseen ja siellä opittuun. Postaan pian myös omalle yliopistolle kirjoittamani vaihtokertomuksen, jos joku sattuisi harkitsemaan vaihtoon lähtöä suuntana Uppsala. Nyt kuitenkin keväällä kerätyt opit.

IMG_5233

Epäonnistumiseen ei kuole

Muutaman kerran hävetti, nolotti ja harmitti oma sähläys, mutta lopulta pieleen mennyt esitelmä, järkyttävä myöhästyminen, takeltelu englannissa, väärin lausutut sanat ja kiusallinen kaverisuhdekuvio vain kasvattivat – ja naurattivat. Ja hei missään muussa kielessähän (noh, ainakaan englannissa) ei edes ole omaa sanaa morkkikselle, joten mitä sitä sellaisia potemaan…!

IMG_4874

Ennakkoluulottomuus kannattaa

Etukäteen arvelutti niin yhdentoista muun hengen kanssa jaettava mahdollisesti törkyinen keittiö, asuinlähiö, ruotsin kieli kuin ylipäätänsä koko vaihtokohde kylmä ja pieni Uppsala. Eri kulttuureista ja niistä tulevista ihmisistäkin oli juuttunut päähän monin paikoin tiedostamattomia ja aivan typeriä ennakkoluuloja. Onneksi ne ravistuivat ja haalistuivat pois ja opin, että maailmalle tai varmaan ihan mihin vaan kannattaa suunnata avoimin mielin. Ihan hyvin voi mennä pelkkien miesten mukaan suunnistamaan vaikka onkin hidas, hyvin voi kysyä apua kun sitä tarvitsee ja hyvin voi lähteä neljän oikeastaan tuntemattoman ihmisen kanssa laskettelureissulle. Kaikkeen sopeutuu, kaikesta selviää ja lopulta naurattaa.

IMG_3023IMG_2828

Ihmiset ovat elämän suola

Tutustuin valtavan monenlaisiin uusiin ihmisiin ja opin eri kulttuureista paljon. Ryhmätyöt opettivat toimintatapoja eri kulttuureista: ruotsalaiset oikeasti diskuteeraavat ja kritiikki tulee aina kuorruttaa pehmeäksi hyvillä asioilla, turkkilaisilla voi olla hankaluuksia käsittää suomalaisen lähes tökeryyteen menevää huumoria ja suoruutta, saksalaiset ovat juuri niin järjestelmällisiä kuin puhutaan ja benelux-maissa puhutaan tosi hyvää enkkua. Vapaa-ajalla taas opin, että samanlaisiahan me kaikki ollaan. Ihmiset, ystävät, tekivät Uppsalasta Uppsalan ja mun vaihdosta upean.

IMG_5678IMG_5628IMG_5773

Suunnistus on kivaa

Tuli hosuttua vähän kaikenlaista ja perinteiseen tapaan vähän vammailtuakin. Monet kevään parhaimmista muistoista liittyvät kuitenkin suunnitukseen: kisoihin hienossa Lunsenissa, treeneihin muiden kanssa ja juoksulenkkeihin lähimetsän siideillä kallioilla. Vaikka suunnistus ei ole elämä, on se vaan melkoisen tärkeä osa sitä.

IMG_2957IMG_3506

Koti on siellä missä itse olet

Koti on siellä missä pyörä, lenkkarit, nalle ja sydän. Uppsalasta ja mun käytävähuoneesta tuli mulle nopeasti oma koti. Koko kaupunki tuntui omalta ja kun lyhyesti pistäydyin siellä heinäkuussa tuli ihan nostalgiset ja lämpöiset fiilikset. On hyvä tietää missä omat juuret ovat ja on hienoa, että Suomessa on paikka johon palata, mutta tällaiselle reissaajaluonteelle kuin minä olen, on supertärkeää että koti – tai fiilis siitä – kulkee mukana missä menenkin.

IMG_6214IMG_5498

Koti ja Suomi odottavat – mutta yhteyttä pitää muistaa pitää

Ainakin aina tähän asti koti, Suomi, perhe ja ystävät ovat pysyneet siellä kotona eikä suuri mullistuksia ole tapahtunut. Se luo turvaa ja haluan uskoa, että nuo kaikki pysyvät siellä jatkossakin. Ei tietenkään muuttumattomina (vaikka joskus se reissulta palatessa siltä tuntuu ja siitä iskee oikeastaan pieni masis), mutta kuitenkin valmiina toivottamaan reissuilta palaavat tervetulleiksi. Sen opetuksen kuitenkin sain, että ihan omaan kuplaan ei ole hyvä hukkua, vaan yhteyttä pitäisi muistaa pitää eikä olla liian itsekäs. Tämän opetuksen pidän varmasti mielessä tulevaisuudessa.

IMG_5298

+ Opin puhumaan ruotsia ja ymmärtämään, että palveluiden markkinointi on eri asia kuin palvelulogiikka markkinoinnissa 😉 (service marketing vs. service logic in marketing)

Fall seven times, stand up eight

Omien kokemusteni mukaan urheilijan rasitusvamma ilmentyy kolmessa eri portaassa. Ensin vähän tuntuu, mutta urheilija ei tervettä päivää nää, joten tuskin tämä vielä mitään. Joskus sitä oikeasti tuntuu vähäsen tänään, ja huomenna, tai muutaman juoksuttoman päivän jälkeen kaikki on jo kunnossa. Ei kuitenkaan valitettavasti aina. Seuraava askel kohti vamman todellisuutta otetaan, kun urheilija onnistuu myöntämään itselleen, että kyllähän tässä nyt vähän enemmän kuin tuntuu, sattuiskohan jopa aika pahasti. Itselleni tämä totuuden hetki on koko kolmiporrasjärjestelmän hankalin. Muistan tasan tarkalleen jokaisesta kolmesta aiemmasta rasitusmurtumastani tuon totuuden myöntämisen hetken; sen hetkisen paikan, sään ja erityisesti tavattoman synkän fiiliksen, kun kaikelta tekemiseltä putoaa hetkeksi pohja. Sitten itketään, ostetaan suklaata ja masennellaan tarvittava aika.

biitsi

Kolmiporrasjärjestelmän tässä vaiheessa ei olla vielä edes nähty lääkäriä saati käyty magneettikuvissa, joten lopullista totuutta ei voi tietää. Oma tunne on usein varma, mutta ehkä niistä magneettikuvista ei löydykään mitään. Viimeinen askel kohti rasitusvamman todellisuutta on lääkärin soitto radiologin lausunnon jälkeen. Sitä ennen voi vielä elellä omissa haaveissaan, mutta siinä se sitten on. Olo on epätietoisuuden jälkeen helpottunut, mutta aina yhtä tyhjä.

vuokatti

Tulevaan suunnataan ennusteen ja treeniohjeiden kanssa – joskus paremmalla, toisinaan huonommalla mielellä. Itselleni ensimmäinen rasmu toi hommaan ainoastaan lisävauhtia lisääntyneiden hiihtokisojen ansiosta. Toinen rasmu oli jo vaikeampi hyväksyä, mutta uuden maantieratsun avulla siitäkin selvittiin.

ylppärimietintä

Kolmas kolahti suoraan vasten kasvoja. Kolmas kesä putkeen sivu suun, kolmannen kerran suunnitelmat vessanpöntöstä alas. Kun vielä vammadiagnoosin kakkos- ja kolmosaskelmien väli venyi alun väärän diagnoosin jälkeen pitkäksi, oli lattialla maattava monta viikkoa ennen kuin kyyneleet sai lopulta pyyhittyä pois. Huonoihin fiiliksiin liittyi ehkä vähän myös epävarmuutta koko urheilutouhun järkevyydestä. Tuli tunne, että vaikka urheilulle kuinka antaa, takaisin ei saa mitään. Paitsi itkun.

IMG_7983

Päätin, että enää koskaan ikinä milloinkaan en urheiluvammojen takia itke. Kahteen kesään en juuri suunnistanut. Treenasin välillä enemmän välillä vähemmän, välillä suunnitelmallisesti välillä vapaammin. Haaveilin, elin, ja opin, että elämässä on muutakin kuin suunnistus (tai kestävyysurheilu). Päätin, että tästä eteenpäin keskityn ainoastaan asioihin joista nautin, ja teen valintani sen perusteella. Ymmärsin, että mun elämän arvoa ei todellakaan määritä kyvykkyyteni suunnistajana. Olemassa on paljon ihania asioita ja ihmisiä, joten ei voi olla aiheellista itkeä viikkoa jalkakivun takia.

sydney

Ja pikkuhiljaa urheilusta tulikin taas kivaa! Hiihto, suunnistus, triathlon. Itsensä haastaminen ja erityisesti kilpaileminen, koska kyllähän siitä kilpailuhenkisenä nauttii aivan suunnattomasti. Sopivan kokoisia tavoitteita ja ihan vain siksi koska itse halusin. Harjoituspäiväkirjan täyttäminen on aina ollut mulle pakkopullaa enkä oikeastaan tykkää käyttää kelloakaan lenkeillä. Suunnittelen seuraavan viikon harjoitukset vain päässäni, ja tykkään treenata paljon.

IMG_8075

Ja nyt kun ton yllä olevan näin itsekin lukee, niin ei kai se mikään ihme ole, että neljä viikkoa sitten tuolla lonkankoukistajan tienoolla taas tuntui. Oli kesäkuussa kivasti aikaa, niin varmaankin sitten lähti vähän mopo keulimaan. Ja kun ei ole harjoituspäiväkirjaa, josta määriä tarkkailla, niin vamman diagnosoinnin kakkosaskelmalle pääsin 3,5 viikkoa sitten Sveitsissä. Siellä Alppien keskellä vähän pillitin ja mietin että eikö oo ihan pirun epäreilua, että vaikka tätä hommaa tekee vaan nauttiakseen niin silti päätyy itkemään ja vammaiseksi? Ja tänään sitten Katja (jos vammoista haluaa jotain hyvää hakea niin pääsee näkemään Katjaa!) soitti lopullisen tuomion: reisiluun kaulan rasitusmurtuman esiaste, pari viikkoa lepoa ja 8 viikkoa juoksutaukoa. Tässä nyt mietin että jaahas.

IMG_9254

Ja jos sä mietit nyt, että ootko sä vähän tyhmä kun sulle aina noita vammoja tulee, niin joo, olen varmasti.

Suunnistaja vierailla vesillä: Finntriathlon Vierumäellä

Puoli vuotta sitten se oli paras idea ikinä. Puoli vuorokautta sitten kadutti enemmän kuin mikään vastaava ikinä. Nyt jo hymyilyttää, vaikkakin uudestaan en lähde ennen kuin oikeasti ensin treenaan uintia ja pyöräilyä!

IMG_0047

Elämäni eka ”oikea” triathlon on nyt siis takana. Olympiamatka 1500 m uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km juoksua otti tänään aikaa 2:41:01. Miksi ja miten tähän päädyttiin?

Pariin viime vuoteeni on mahtunut sen verran juoksua estäneitä vammoja, että uimahalli ja pyörän satula ovat tulleet korvaavien treenien merkeissä tutuiksi. Kahtena edeltävänä kesänä olen käynyt Hauhon Jokamiestriathlonissa kiskaisemassa 200 m märkäpuvutonta uintia, 10 km peesipyöräilyä ja 5 km juoksua. Puoli vuotta sitten heräsi kuitenkin ajatus vähän pidemmästä eli olympiamatkan triathlonista ja into piukeana ostin itselleni joululahjaksi paikan Finntriathlonin Vierumäen kisaan.

Jotenkin kuitenkin kävi niin, että triathloniin tähtäävä treenaaminen (noh, ehkä treenaaminen laajemmaltikin) aika lailla unohtui kevään aikana. Märkäpuvun hankinta, avovesiuinti ja reippaammat pyörälenkit olivat mielessä koko kevään, mutta mietinnän asteelle kaikki jäi. Viikko sitten tajusin, että 1500 metriä uintia ilman märkäpukua voi oikeasti olla turhan kova homma. Iskän kaverilta löytyi lainaan märkkäri, jonka kanssa hulppeat kaksi kertaa viimeisen viikon aikana vedessä lilluttelin. Juoksu ei niinkään ressannut, mutta uinnin lisäksi pyöräilyn peesikielto ja oman reiden kestävyys epäilyttivät.

IMG_0053

Erityisen paljon epäilytti, kadutti, jännitti ja melkeinpä ahdisti eilen koitoksen aattoiltana nukkumaan mennessä. Läpällä nauttimaanhan Vierumäelle piti lähteä, mutta eihän semmoinen mun kilpailuvietillä ja kunnianhimolla oikein onnistu. Jännityksestä melkein ahdistavaa teki se, ettei mulla ollut harmaatakaan hajua mihin olin lähdössä, miten kisassa ja kisapaikalla toimitaan, mitä vauhtia jaksan, mitä pukisin märkäpuvun alle, pukisinko märkäpukua ollenkaan jne.

Valitettavasti en voi nyt jälkikäteen sanoa, että turhia olivat mietintäni sillä hukassahan sitä kisapaikalla ja paikoin kisassakin oltiin.

IMG_0050

En ollut lukenut kilpailuaikataulua kunnolla ja myöhästyin kilpailijainfosta. Olin toki lukenut ohjeet ja sain hyvän briiffin järjestäjiltä, mutta tatskanumeroiden kiinnitys ei silti ottanut onnistuakseen. Numerot ja varusteet löysivät kuitenkin kysymällä paikkansa ja minä löysin tieni järven rantaan ja lähtötouhuihin hyvissä ajoin. Astmalääke kuitenkin unohtui kaikessa tohinassa ottaa ja koska en tiennyt miten verrytellä niin enpä sitten verrytellyt ollenkaan. Rolling start -lähtösysteemissä asettauduin optimistina 28 minuutin tavoiteajan kohdalle. Hieman ennen lähtöä viereeni ryhmittynyt nuori mies kysäisi tavoiteaikaani ja mumisin, että toivottavasti jotain 28 minuutin kieppeillä, mutta en kyllä tiedä koska eipä ole tullut tällaista matkaa ikinä reippaasti uitua. Varmoin fiiliksin siis hyppäsin sitten lähdön koittaessa veteen…

Ensimmäisen 300 uintimetrin aikana hankin itselleni pahan oksettavan olon ja päänsäryn liian kireällä olleiden uimalasien ja järkyttävän räpiköinnin ja pään kääntelyn seurauksena. Märkäpuku kuristi ja kun vesi oli niin tummaa eikä lasienkaan läpi kunnolla nähnyt, tuntui että pimeyden seurauksena iskee pian ahdistus. Oli siis pakko rauhoittaa ja lopettaa jatkuva eteenpäin kuikuilu ja pään kääntely. Tästä seurasi käärmemäistä kiemurtelua ja lopulta varusteiden vaihdossa monta minuuttia haaveitani hitaampi aika.

Pyöräily olikin sitten huomattavasti hauskempaa! Vastatuuli ja mäkinen reitti eivät miellyttäneet ja lopussa jaloista loppui puhti täysin, mutta tällä harjoittelulla justiinsakin se mitä ansaitsin.

IMG_0049

Vihdoin, melkein kahden tunnin taivalluksen jälkeen koitti omin lajini juoksu! Vaan eihän se ollenkaan omalta alkuun tuntunut, vaan jonkun toisen kankijaloilla siellä köpöttelin ekat 2,5 kilsaa. Pissahätä häiritsi ja kun viimein 2,5 kilometrin kohdalla päästiin pois talojen keskeltä oli pakko vetäistä nopea puskapissa. Ja sitten lähti! Pakotin itseni juoksemaan köpöttelyn sijasta ja homma alkoikin sujua. Henki vinkuen vetelin ohituskaistaa ja ekaa kertaa koko triathlonin aikana nautin hommasta. Näinpä sain paketoida nousujohteisen triathlonini hymy huulilla.

Kiva positiivinen kokemus siis. Ennen ensi kertaa aion kuitenkin olla paremmassa uintikunnossa ja reisissäni tulee olla pyöräshortsien rusketusrajat, sillä pukuhuonehavaintojeni perusteella siitä voi tunnistaa kuka on treffannut fillaria tarpeeksi!

Tulokset

IMG_0045

 

Kesätyö: Oman elämän projektipäällikkö

Viimeinen kuukausi Uppsalassa vierähti ohi sellaisella rytinällä ja intensiteetin tasolla, että siinä jäi blogi heittämällä kakkoseksi. Oli yllättävän paljon yllättävän työläitä opiskeluhommia, lenkkareiden ulkoilutusta ja haikeita jäähyväisiä. Hollolassa putosin suoraan keskelle ylppärijärjestelyjä ja niistä selvittyä oltiinkin jo Anttolassa konttaamassa mäkiä ylös SM-keskimatkan merkeissä.

IMG_5935

 

 

IMG_5851

Siellä B-finaalissa nelivetoa möyriessäni tuli ensi kertaa mieleen, että mitäs sitä nyt sitten tekisi. Muutamia tietoisia valintoja, kuten toimisto-kesätöiden sivuuttamisen ja Hollolaan muuttamisen, olen kyllä tehnyt, mutta muuten Uppsala-kuplassa pystyi aika heikosti hahmottamaan tulevaisuutta. Siispä Neitvuoren rinteillä puuskuttaessani ihan ensimmäisenä ymmärsin, että treenaaminen voisi olla hyvä homma, koska eihän suunnistuksesta huonokuntoisena taidot pölyttyneenä oikein nauti. Seuraavaa mäkeä kontatessa tuli mieleen seuraava projekti ja maalissa niitä oli jo vino pino. Jotta ne vähän selkeytyisivät, tässä mainittuna muutamia.

Olympiamatkan triathlon -kuntoon 24 päivässä

2.7. Vierumäellä on edessä 1,5 km uintia, 40 km pyöräilyä ilman peesausta ja 10 km juoksua. Kyllähän homma läpi menee, mutta numerolappu rinnassa ei ole kivaa olla huono, joten täytyy tässä erityisesti uinnin suhteen alkaa hommiin. Vissiin sinne märkäpuvunkin tarttisi, mistäs semmoisen saa?

90 päivän suunnistuskuntokuuri

Seuraaviin suunnistuksen SM-kisoihin, SM-pitkään, on aikaa 90 päivää. Siellä kun jaksaisi juosta ja osaisi suunnistaa.

Marcialonga kädet

Ollaan koko perhe lähdössä hiihtämään Marcialongaa (70 km) ensi tammikuussa Italiaan. Siellä tarvinnee tuuppia tasatahtia, joten jotain näille spagettinaruille on tehtävä, jotta tuloksena ei ole perheen sisäisen kisan pronssi.

IMG_5650

Tässä siis kolme urheiluaiheista projektia. Tietenkään ei sovi unohtaa 1,5 viikon päästä kisattavaa Venlojen-viestiä, jossa suunta-matka naisella on hyvät mahkut.

Koska mun kesä ei tokikaan koostu pelkästään näiden projektien pöyrittämisestä vaan luvassa on kaikenlaista muutakin, tarvitaan tässä jonkinlaisia projektinhallintakykyjä. Ihan ekaksi täytyy hakea autolla loput tavarat pois Uppsalasta ja siinä samalla summailla ja sulatella siellä koettu. Ehkäpä kevään kokemuksista ja opetuksista on ihan blogitekstiksi saakka! Sitten katseet kohti Jukolaa. Juhannusviikolla saan kylään taiwanilaisen vaihtokaverini; aika jännää! Sitten triathloidaan ja 4.7. alkaa kesän reissu. Ensin Sveitsiin, sitten Saksaan ja Amsterdamiin ja sieltä Ruotsiin Ringenille myymään kenkiä. Ja sittenpä ei kukaan vielä tiedäkään.

IMG_5460

Kuten eilen äitille sanoin: eihän tässä mihinkään toimistohommiin ois ehtinykään.

Elän, olen, hengitän

Jopas vierähti tovi viime kirjoituksestani. Olisi ihan sairaasti kerrottavaa. Viime kuukausina olen vuoroin pohdiskellut elämän tarkoitusta, etsiskellyt itseäni, löytänyt molemmat ja sitten taas hukannut ne sekä avaimet ja parit hanskat siinä sivussa. Näistä löytyy monta hyvää ja opettavaista tarinaa, mutta aloitetaan nyt helpolla. (Ja siis täällä menee super hyvin, joten otsikon Kotiteollisuus viboista ei kannata välittää.)

IMG_5336

IMG_5310

Elikkäs siis elän vaikka hiljaisoloa olen täällä blogissa pitänytkin. Toisaalta silloin kai sitä elää eniten kun ei ehdi somessa koko aikaa roikkua. Maaliskuu oli yhtä paikasta toiseen juoksua joten huhtikuun otinkin vähän iisimmin täällä Uppsalassa nautiskellen. Treenasin ja kisasin ja hitsin kivaa hommaa sekin taas talven jälkeen! Sitten koitti hengissä oloni suurin uhka elikäs valborg, kotoisammin vappu. Valborg oli huikea, mutta oon ihan iloinen, että ei enää koskaan mun elämässä tavata ja tosiaan myöskin siitä iloitsen että elossa ollaan.

IMG_4874

IMG_5102

Olen onnellinen, ihan älyttömän onnellinen. Vaihto täällä on ollut hieno kaikkine uusine ihmisineen, paikkoineen, reissuineen, kokemuksineen ja opetuksineen. Olen kaikesta niin sanattoman iloinen ja kiitollinen, etten osaa nyt ylistää mitenkään enempää. Sen kuitenkin osaan sanoa, että olen pian myös valmis tulemaan Suomeen. Älkää käsittäkö väärin: voisin hyvinkin asua täällä Ruotsissa ihan pysyvästi. Puolen vuoden vaihto on kuitenkin niin intensiivinen kokemus, että tää saa ihan hengästymään ja siksi vähän rauhallisempi ja tasaisempi arki ei kuulosta edes kovin huonolta. Mutta kattellaan sitä arkea sitten syyskuussa, nyt on vielä edessä elämäni kesä 😉

IMG_5124

IMG_4986

Hengitän kevätilmaa joka saa mut samalla todellakin iloitsemaan kohta koittavasta kesästä ja sitten taas toisaalta tuhisemaan tukkoisena – kiitos siitepölyjen. Olen hengitellyt vähän reippaamminkin lenkkarit jalassa ja treenaaminen on ollut tosi kivaa. Viikonloppuna hengittelen tai siis puuskutan Falunin mäissä 10Milan merkeissä. Odotan ihan älyttömästi armaiden Punahilkkojen tapaamista ja muutenkin kovaa kevään lemppari skabaa!

IMG_4836

IMG_3453

 

Eli elän ja olen ja hengitän. Iloisena ja kiitollisena tarinoita pursuten eli palaillaanhan pian! Pus.

IMG_3490

Orienteering for muggles

As I am now doing my exchange in Uppsala I have met lots of people from different countries. Most ways we are all same: complaining about studies, struggling in relationships, dreaming about future and suffering from hangover. But what makes difference between us is that I love orienteering and most of the people I have met doesn’t even know what it is. And because orienteering makes me avoid the last one of our similarities I decided it would be fair to explain what I spend my evenings and weekends with.

IMG_6210

People in Finland and Sweden mostly know the sport as we are forced to do it at school but maybe this text can still change your image of orienteering from berry picking to a real sport.

IMG_9137-001

What is it?

First of all, it is a sport. It is basically running in a forest with a map. On map you have a course you need to complete by navigating yourself from one control point to the next one. This you do not by using gps but by reading the features from the map, forming image of them in your head and then combining image to the forest/terrain. Or observing terrain and then combining your findings with the map. You have compass to help you with directions. This all you do while running. You can think about orienteering as trail running but where you need to by yourself decide which way you are going to run, then find that way and depending on terrain appr. 5-20% of the race is on trails, otherwise off trail.

IMG_0575

IMG_2810

Especially in Nordic countries there are plenty of competitions every weekend from April until October. On competitions there are separate classes for women and men and for different age groups and all the classes have different courses. Youngest class is usually for 10-year-old children and oldest for 85-year-old veterans. Kind of main/elit class is for people between 20 and 35 years. Everyone starts individually (except in relays) and co-operation is forbidden/not recommended. Timing and controlling of right control points is done by electronic punching system (orienteers are btw usually geeks studying engineering;-)). Orienteering has World Championships every year but at least not yet it is Olympic sport. However some of the best orienteers live as professionals. There is not a lot money moving within the sport so main reason for everyone to orienteer is simply because they love it – not because someone could make fortunes with it (although this barely is a reason for any athlete in any sport to do it…).

IMG_8892-001

Where is it done?

Almost everywhere. If you think people don’t do it in your country you are most likely wrong. I have orienteered at Central Park in NY, Grand Bazaar in Istanbul and in streets of Venice to give few most extreme examples. It can be done in every continent. As map features are same everywhere, an orienteer can just crab a map where ever and she or he should be able to manage to complete the course.

IMG_2452

Different distances are ran in different surroundings. Middle distance (around 30 mins) and long distance (around 90 mins) are organized in some kind of forests. Sprint (15 mins) then is ran in cities on asphalt and parks.

IMG_9715

How to train for that?

I don’t usually stroll around telling people how much, when, where and how I train because I doubt someone would really be interested. But now to build up whole picture of the sport this topic can’t be left out. Orienteers train different ways which relate to the ways cross-country skiers and distance runners train. It really varies a lot, but I guess for the best orienteers the amounts of training in a year are from 450 hours to 650 hours. This means 8,5- 12,5 hours per week. Some run and orienteer more than others, some ski and bike. Pace on an orienteering race varies as well depending on runner and terrain but on fast terrains men can run below 4:45 min/km the whole race. The really best runners of orienteers can run 5000 m below 14:45 for men and 16:30 for women. So it is nowhere close berry picking 😉

IMG_7925

This here could be my schedule for one week. Sometimes there are rest days as well, here now only easy day on Friday.

Monday: morning: swimming 40 mins

afternoon: running 30 mins including running technics/coordinations + gym 3o mins

Tuesday: intervals 6×4 min/2 min rest, 80 mins

Wednesday: morning: gym 60 mins

afternoon: orienteering 60 mins

Thursday: longer run slow speed 90 mins

Friday: running with few short intervals (10 sec) 40 mins

Saturday: Race with warm up and cool down 75 min

Sunday: Long cycling on road 150 mins

IMG_6579

© Kimmo Hirvonen (http://hirppa.kuvat.fi)

IMG_6557

Me as an orienteer

Orienteering is not a hobby nor way to exercise for me; it is more way of living. This may sound stupid or cliché but let me explain. I started it kind of even before I was born as my parents do it too and I ”ran” my first competitions inside mum’s belly. I grew up middle of maps and went to ”orienteering school” and competitions once I was old enough. First I was not good at all but got better and then got excited about being able to win. I am damn competitive and love that side of orienteering a lot as well as just challenging and winning myself. However I have faced a lot of problems in form of injuries and realized orienteering is not only about competing and doing well: it is more about just enjoying the feeling in the forest and the flow you sometimes (me not often enough) get once everything just goes as it should.

IMG_0669

IMG_5910

But orienteering is about people too. During my injuries I got rid off orienteering and didn’t follow it at all but still I couldn’t get rid off my friends – and I never want to. Together with friends I have met through orienteering we have done so many stupid, crazy and funny things I will never forget them (sorry for everyone we have caused pain or troubles). People in both of my clubs, now here in Uppsala and just everywhere are like-minded and always willing to help which makes them to feel as a huge orienteering family for me. And families are forever right?

IMG_3763

PS. If you got interested, let me know and we go to try orienteering together or if that is not possible, I’ll tell you how to get started!